Oli tullut taas kevät. Sami oli päässyt kuudennelta luokalta seitsemännelle ja saanut vielä pienen stipendinkin. Hän oli kokenutkin olla uuttera, sillä hän alkoi jo käsittää, että työssä se oli hänen hupinsa ja lohdutuksensa. Kulkihan hän kyllä ennenkin aina puolivälissä luokkaa ja meni vuodessa luokan; vieläpä vei Joriakin suureksi osaksi mennessään. Aina koetuksissa lukukauden lopussa oli Sami antanut Jorille "lapun". Tuo Jorin auttaminen ja palveleminen oli hänelle jo tullut ikäänkuin jokapäiväiseksi asiaksi; se oli palvelus, joka oli käynyt tottumukseksi ja jota tekemättä hän ei enää saattanut olla.
Kun Sami taas kävi näyttämässä lukukausitodistustaan rouville, kertoi hän heille saaneensa stipendinkin. Kun Tessmanin rouva sen kuuli, muistutti hän Samille siitä rahasta, minkä hän oli antanut latinankielen sanakirjoihin hänelle.
— No nythän Sami voi maksaa meille takaisin sen kymmenen markkaa, minkä Sami kerran sai leksikoihin, puhui hän.
Ei ollut juuri erin hauskaa Samista noutaa tuo kymmenen markkaa kotoaan siitä pienestä stipendistä, kolmestakymmenestä markasta, jotka hän oli koulusta saanut. Mutta hän nouti sen ja antoi rouvalle. Rouva sen saadessaan käski Samin vastakin olla niin ahkeran, että voi stipendin saada. Onhan se avuksi.
Eihän se enää Annan rahan saanti ollut erin hääviä. Siksi koetti Sami itsekin vähin ansaita, vaikka vaisua se kyllä oli, käännöksiä kirjoittamalla ja hakemalla vieraskielisiä sanoja käännöksiin tovereilleen. Mutta nyt, kun oli kesä, iski hänen päähänsä uusi tuuma. Kaupungin ulkosatamassa oli kesäseen aikaan paljon hommaa. Ja sinne ne suuntasivat Saminkin toiveet kesäansiosta. Hän kävi kysymässä muutamalta suurelta liikekauppiaalta jotain hänelle sopivaa työtä siellä ulkosatamassa. Ja hän pääsi lankkujen ja lautojen merkitsijäksi, kun ne kannettiin lastilotkuihin laivoihin vietäviksi.
Nyt aukeni Samille uusi ala ja elämä. Joka aamu täytyi hänen nousta viiden aikana aamulla ylös, rientää pieni eväskori kädessään rantaan, mistä sitte muiden työläisten, mies- ja naispuolisten kanssa, soudettiin veneellä Salmeen, ulkosatamaan.
Tuolla Salmessa muiden työläisten parissa tuntui Samista ensin hyvin oudolta. Toiset häntä alussa ivaten katselivat ja salamyhkää nauroivat hänellä. Elihän siitä "isonkoululaisesta" ollut tänne heidän joukkoonsa. Eikä Sami itsekään heti alussa osannut sulata heidän karkeuksiinsa, heidän kovin suoraan puheeseensa, ja sukeltaa heidän näkökantansa pohjaveteen. He nauroivat Samin kohteliaisuudella ja silläkin, että Samilla oli aina niin sileäksi pää kammattu.
Mutta vähitellen Sami tottui heihin ja ero, minkä "iso koulu" herramaisuudellaan oli luonut hänen ja heidän välille, vähitellen kadotti jyrkän harjansa ja luisui viikkojen muassa luisumistaan. Tuossa lastilotkun kannella sai Sami usein maata ja venyä pitkät erät, sillä aina ei riittänyt hänelle tointa. Ja hauskaa siinä olikin vötkistellä ja imeä pientä piippuaan. Piipun hän oli ostanut ja alkanut polttamaan tupakkaa, kun kaikki muutkin miehenpuoliset täällä polttivat. Ja se olikin ollut muista jo suuri askel Samissa alaspäin tuolta herrojen huipulta, johon hänet heidän silmissään oli nostanut hänen valkoinen kaulustansa, kumarruksensa konttoristeille ja ennen kaikkea hänen otsalle sileäksi kammattu tukkansa.
Laivoja siinti silmiin ulompaa, höyrypursia tuossa silmäin edessä alituisesti porkkasi, ja elämä yleensä oli vilkasta, vauhtiinsa päässyttä ja uutteraa.
Aurinko paistoi kuumana ja se oli ainoa rasitus Samista. Tuotiin taas lautoja. Hän painoi niihin firman merkin ja laski ne, merkiten kirjaansa. Sitte sai taas olla joutilaana. Siinä kerkesi katsella ympärilleen ja tehdä havainnolta. Tuolla nuo vanhemmat miehet sahasivat paksuja, nelituumaisia lankkuja. Yläpuoli ruumista oli heillä vapaa kaikesta muusta vaatteesta paitsi valkoinen paita oli imeytynyt ihoon kiinni kovasta hikoamisesta. Sahat pitivät kuivaa ääntänsä ja aina roiskahti sahattu lankku äänekkäästi alas telineiltään. Miehen pituiset, mutta ei kuitenkaan miehenvoimaiset, pojat sahasivat tuonempana lautoja. Hiki näitäkin ruumista tiuhkui ja aina puseronsa hialla vetivät kasvoiltaan pois väkevimmän hien. Vielä oli nuoria tyttöjä, seitsemän-, kahdeksantoistavuotisia, aina latomassa sahatut laudat pituutensa ja leveytensä mukaan eri pinkkoihin. Oli siinä toimessa joillakin poikasiakin.