Risto koetti melkein työntää ukkoa ulommaksi itsestään, sillä hänen kuuma hengityksensä ja nuuskahajunsa teki häneen noin likeltä ilettävän vaikutuksen. Ja hän lähti, sillä ukko oli hänen mielestään sietämätön.
Päästyään ulos puistatti häntä koko kohtaus. Mutta ikuiseksi jäi hänelle mieleen se katse, jonka ukko heitti häneen hänen lähtiessään. Siinä oli vihaa, uhkaa, oikeaa karvasta sappea. Se katse oli vainoava ja se poltti vieläkin häntä.
Papiksi! Hän papiksi! Sellaista ei hän ollut edes koskaan johtunut ajattelemaankaan. Ja nyt ukko tahtoi ostaa hänet papiksi! Jos se olisi ollut joku toinen, niin korvalle olisi hän häntä antanut. Nyt toki pitäisi olla vapaa ja itsemäärääväinen olento, mietti Risto.
Kohtauksestaan "muffan" kanssa selitti Risto vain äidilleen sen, että ukko olisi halunnut hänen papiksi rupeavan.
III.
Huomenna keskipäivällä piti lähtevien kokoontua muutaman toverin asuntoon, josta sitte juhlakulkue kumppanien ja muiden ystävien saattamana oli marssiva läpi kaupungin Hietatorille, missä noustaisiin kärryihin maantie-matkaa varten parikymmentä penikulmaa ennenkun päästäisiin rautatietä ajamaan, sitä kun vasta tehtiin tänne ylöspäin.
Aamulla varhain oli jo Ristokin ylhäällä, sillä ei sitä saanut nukutuksi. Muuan piikaihminen toi hänelle tuoreen kukkakimpun, missä valkoiset ruusut hohtivat ja sen silkkisiin nauhoihin oli kirjoitettu: "Uupumaton työ ja järkkymätön mieli kasvattavat suuria". Kimpun seasta löysi Risto Suoman nimikortin.
Loistivat Riston silmät kimppua katsellessa, mutta loistivat äidinkin. Herrasneiti se oli Ristolle kukkakimpun lähettänyt, oli tuo tuoja vain sanonut ja se jo kutkutti hyvälle äidin naisellista turhamaisuutta. Tutkaili Ristolta, kuka lähettäjä oli, mutta eipä saanut tietää.
— En osaa itsekään arvata, kuka niistä nyt… sanoi Risto hymyellen.
— Etkö arvatakaan?