— Mutta on minulla kuitenkin toivoa.
— On, vastasi Suoma nauraen.
— Mutta tätä vartenko sinä minua tänne viekottelitkin?
— Juuri tätä.
Suoma silmäsi pieneen kultakelloonsa, rippikoululahjaan.
— Voi et arvaa, kuinka paljon kello on jo.
— Neljä, nauroi Risto.
— Alottaa kahta.
Suoma hypähti kiivaasti ylös ja alkoi mennä rientoaskelin. Risto pysytteli muassa.
— Tämä on jo liikaa, puhui Suoma.