— Elä nyt puhu noin syvästi! Et sinä ymmärrä, mitä sinä puhut.
Suoma teki ylpeän liikkeen, mutta oli vaiti.
— Sinusta tulisi, Suoma, mainio opettajatar, sellainen pienten lasten tukistelija. Sinä otat kaikki asiat niin sanoakseni periaatteen kannalta ja sinussa on jotain tehtyä ankaruutta, mikä muistuttaa koulumamsellia. Etkö otakin? En uskalla tarjota sinulle leivoksiakaan.
— Niitä minä en haluakaan. Minulla on kyllä leivoksia pureksittavina, mutta ne ovat toisellaisia paloja.
— Sinä puhut niin salaperäisesti. Kuinka sinä noin?
— Luuletko, ettei minulla voi olla salaisuuksia ja taisteluja, suurempia kuin sinulla?
— Enpä minä sitä oikein usko. Mistä niitä sinulla? Sanot isäsi olevan viattoman ja itsekin haluavasi Amerikkaan suurempiin oloihin. Miksi sitte suret?
— Voi et sinä tiedä, Risto, kummoista se voi olla elämä minullekin!
— Sielläkö Amerikassa? Menet sinne kauniisti suurella, pulskalla laivalla, jossa on kaksi savupiippua ja neljä mastoa. Pääset aivan onnellisesti valtameren poikki. Isäsi ostaa viljavan maatilan Amerikan lakeuksilla. Sinä siellä kuljeskelet lehtoloissa ja kun tulee surullinen mieli, niin muistelet minua —.
— Huh! Oletko sinä noin itserakas?