Risto-parka!
Kirjoitatpa sinä kuin mustalainen. Tehnyt siveellisen lankeemuksen, raskasmielinen ja kova myrsky tulossa sieluelämässäsi, jonka lämpömittari on luisumassa nolla-asteen alapuolelle! Onhan siinä kerraksi sulattamista minullekin. Mutta lienet nyt silti viettänyt hauskan Vapun rakkaiden toverien seurassa, toverien, jotka ymmärtävät, mikä on Suomen ylioppilas. Varista, nuori mies, itsestäsi untelo sielun usva, terästä katseesi ja rynnistä mukaan elämään! Vaikka lienet jo niin tehnytkin; lupaathan niin kirjeessäsi.
Me vietimme täällä Vappuna yhden oppilaani häät. Minä puin morsiamen ja onnistui se mainiosti. Sulhanen oli neekeri, suutari ammatiltaan, minun kuskini vanhempi veli. Hän on erinomaisen hieno, mielisipä sanoa elegantti, kun hän on juhlapuvussaan: mustassa frakissa, paidan edus lumivalkoinen, kalvosimet parkinkarvaisissa käsivarsissa ja kiiltävä silkki kähäräisessä tukassa. Ainoastaan lihanväriset huulet ovat liiaksi paksut. Ne olivat hauskat häät. Minä tanssin sulhasen kanssa ja koetin parhaimmalla taidollani sulautua heidän iloonsa, mikä oli seottamaton ja terve. Äiti nauroi sulhaselle salaa ja siitä minä olin pikastua häneen. Äiti puolusteli itseään sillä, että onhan se ihmeteltävää, kun valkoinen tyttö huolii neekeristä. Siitä minä enemmän pikastuin. Onhan rakkaus sielullinen ominaisuus eikä se tunne mitään raja-aitoja ollessaan säädyllinen. Mutta silti siellä Suomessa ei varmaan syntyisi tällaisia avioliittoja. On Amerikassakin jotain kadehdittavaa. Tosin tällainen tapaus näillä paikkakunnilla Amerikassakin on harvinainen. Mutta etelävalloissa kuuluu se olevan tavallinen.
Sinä olet ruvennut taas harrastamaan asioita ulkopuolella itseäsi. Se on hyvän luonteen merkki ja se on tuova sinulle puhdasta virkistystä työssäsi. Olet huomannut oikean pelastuksen keinon, millä karkottaa ikävyyttä ja raskautta. Ja siinä voitte tekin, talonpoikaisylioppilaat, onnistua. Ettehän te ole seuraelämän ritareja, joista sinä tunnut kateudella puhuvan, vaan kansan ja rahvaan valistajia. Tuo voi kyllä väliin tuntua ikävältäkin, mutta pitäisihän teissä olla tuoretta voimaa, mikä kestää.
Muuten ehtymätön elämän lähde on itsekunkin omassa itsessään. Sieltä se kyllä pulppuaa, jos ei sitä tahallaan keskeytetä. Voi sekin kyllä väliin pakostakin jäätyä umpeen, mutta vain satunnaisesti. Yksi ainoa kevätpäivä sen lämmöllään sulattaa ja sellaisia kevätpäiviä ei silti puuttune keneltäkään. Se paha vika meissä ihmisissä on, että me annamme ympäristön liiaksi vaikuttaa itseemme. Emme voi olla vapaita, vaikka kuinkakin siihen pyrkisimme. Individualiteettimme on aina saamassa iskuja yhdeltä ja toiselta puolelta.
Minua on täällä kehotettu perustamaan koulua siirtolaistemme lapsille. Siinä olisi suuri tuuma, mutta siihen ei minulla ole voimia. Kotimaa lähettää tänne kyllä paljon hukkaan joutunutta kykyä, mutta sillä ei täällä tehdä mitään. Amerikka on tavallaan haaksirikkoutuneiden Siperia. Ja se on suuri vika. Kotimaani sivistyneet naiset kauhistuvat Amerikkaan asettumista. Mutta se ei ole mitään muuta kuin heikkoutta.
Ehtineekö tämä kirje enää sinulle Helsinkiin. Mutta kyllä kai se sinut tapaa. Kirjoita nyt, miten aikomuksiesi kanssa on käynyt! Muistelusi on minulle mieluisa. Jos menet suveksi kotikaupunkiin, niin vie minulta sille äänetön tervehdys!
Suomasi.
— — —
Turussa kesäk. 15 p:nä 18—.