Risto säikähti. Samalla suuri hyöky huuhteli yli laivan.
— Perkele! Kuka siellä kajuutan ovea pitää auki? Ovi kiinni! huusi raa'asti perämies.
Risto veti oven kiinni arkana kuin olisi hänet juuri pahan teosta tavattu. Sydän kovasti lyöden jäi hän kuuntelemaan ulkoisia ääniä. Sieltä kuului kiroussanoja, käskyä ja uhkaa.
— Jumalattomat kun vielä kiroilevat! ajatteli Risto itseksensä ja mietti, uskaltaisiko mennä joukkoon, sillä ehkä hänen apunsa olisi tarpeen.
Kuului askeleita kajuutan ovea kohti. Se avattiin. Risto kerkesi huomata vain kapteenin, jonka koko alapuoli oli saappaina, kun samalla lamppu sammui. Risto sytytti tulen siihen.
— Pelkäättekö? kysyi kapteeni ja pani tyyneesti piippuun.
Risto ei tiennyt, miten olisi vastannut.
— Tuntuuhan se vähän oudolta, sanoi hän lopulta miedosti.
— Itämerikin on näin keväällä pahankurinen. Ja purjelaivoissa ei matkusteta sillä ensi luokan mukavuudella, millä höyrylaivoissa. Ei saamari teistä latinanlukijasta tulisi merimiestä, sanoi kapteeni lopuksi ja kääntyi naama naamaa vasten suoraan Ristoon.
Risto tunsi melkein häpeävänsä.