— Mutta nyt se tuntuu alkavan vähän moijata. Liekö sitte se uuden paremman puuskan valmistusta vai mitä? puheli kapteeni polttaen ja kaataen rommia kahteen lasiin, itselleen ja Ristolle.
— Kippis, herra latinanlukija. Tämä on myrskyssä parempaa ainetta kuin gramatiikka. Mutta yhden neuvon minä teille annan. Elkää lähtekö koskaan merelle, jos teillä on paha omatunto! Myrskyssä on sellaisen ihmisen kauhea olla.
Risto punastui ja käänsi pois katseensa, mutta ei kapteeni sitä huomannut, sillä tarkka havaantojen tekijä ei hän ollut ollut koskaan, sitä vähemmän nyt.
Taas kuulosti tuulen voima yltyvän ja kajuutan katto ropisi sateen putoamisesta siihen.
— Nyt se vasta myrsky alkaakin, koska se tulee sateen muassa. Nukkukaa te, jos vaan voitte, minun pitää mennä ulos kannelle, sanoi kapteeni mennessään.
Risto tunsi hermostuvansa. Kapteenin puhe oli kuin ilkkunaa hänen korvissaan. Jos hän nyt olikin tottumaton merielämään, niin ei siltä häntä tarvinnut kohdella kuin kuustoistavuotiasta tyttöä. Uskaltaa hänkin tulla ulos…
Risto lähti kapteenin jälkeen.
— Minne te? kääntyi kapteeni kysymään. Risto ei kerjennyt mitään vastata.
— Pysykää vain siellä, sillä meillä on täällä kannella nyt muutakin tekemistä kuin pitämistä huolta teidän hengestänne. Toiste, kauniilla päivällä sitte kannelle! kapteeni sulki hänet kuin linnun häkkiin.
Risto purasi hammasta. Tällaisessa asemassa ei hän vielä ollut ollut. Hän koetti uudelleen avata kajuutan ovea, mutta tunsi, että se oli ulkopuolelta haassa. Tämä kohtelias lukitseminen oli kai seuraus siitä, että hän äsken oli pitänyt auki kajuutan ovea, mietti Risto. Olipa tämä miehelle alentavaa! Akkaväelle ehkä sopisi, mutta hänelle! Nyt ymmärsi Risto, kummoiset ajatukset merimiehillä on latinanlukijoista. Ensi iltoina kun oli istuttu totilasin ääressä kannella kapteenin kanssa pääkaupungista lähdettäessä miedon myötätuulen leikkiessä purjeissa, oli hän niin miehevänä lausunut kapteenille Horatiuksen runoa sille laivalle, joka lähti kuljettamaan Virgiliusta Välimerellä. Leikillään hän oli sitä lausunut, mutta samalla itsetunnolla tuolle punakalle merikarhulle, joka joskus maailmassa oli taivuttanut "amo" verbiä lyseon ensi luokalla. Mutta nyt se vuorostaan näytti suuruutensa Ristolle ja näytti tavalla, että tuntui.