On tyyni nyt, jo rantamilla käy tuuli uupuen levolleen, pää kaino vaipuu kukkasilla, ne uinahtavat rukoillen.
On tyyni nyt, niin kutsuvasti nuo tähdet taivaan välkähtää; oi rauhallisna ollos rinta, sa kohta saat myös levähtää!
Laulun loputtua lähti Risto eteisestä ja tuumi mennessään:
— Lepoa minäkin tarvitsen sekä henkistä että ruumiillista.
Hän tuli hotelliinsa ja siellä jäi hän yksinäisyydessään miettimään. Ja hän teki johtopäätöksiä, että elämä oli häneltä ryövännyt oman itsenäisyyden, taipumukset, lahjat eli kaiken sellaisen, josta hän ennen oli ylpeillyt. Hänessä vuosi jokin kohta. Ei hän enää ollut se, mikä ennen. Hän ei ollut sellainen luonne, joka näyttää suuruutensa vastuksien vaikeassa taistelussa. Myötäkäymisessä hänestä ehkä olisi voinut tulla jotain yli jokapäiväisyyden —, mutta kaiken tuon hän jo karisti pois haaveina.
Mutta isänmaa ja yhteiskunta! Eikö hänellä olisi velvollisuuksia niitä kohtaan? Risto naurahti ivallisesti. Suurta hänestä nyt ei koskaan tule ja pienille on parasta, ett'eivät milloinkaan haaveksikaan niistä kovin paljon. Kaikki sellainen yltiöpäisyys herättäisi naurua, kun ei ole takana vankkaa toimintaa. Noiden pienten on parempi, että tyytyvät kunnolla täyttämään sen, mikä on sattunut heidän kohdalleen. Ja pieni olisi hänkin oleva. Eturivin mieheksi hänestä ei enää olisi. Joukon jatkona ehkä vielä jossain menisi. Ja onhan sitä siinäkin. Ehkä voi hän vielä jouluna ja juhannuksena innostuakin.
Mutta oliko hän sitte väsynyt? Lepoa hän tarvitsi, lepoa, lepoa —.
* * * * *
Seuraavana aamuna kun Risto heräsi, oli häntä jo sähkösanoma odottamassa. Se oli lyhyt. Hän luki: "Äitisi kuollut kolme päivää sitte. Ruumiina maan päällä. Tule heti kotiin. Muffa."
Riston päässä meni kaikki ympäri. Hän solahti sohvalle taaksepäin, pyörtyi siihen ja oli tainnoksissa pari kolme minuuttia. Sitte hän virkosi. Mutta jänteistä tuntui olevan poissa kaikki luja aines ja ruumiista voiman tenho: Hän rupesi nousemaan, mutta putosi uudelleen sohvalle. Hän laskeutui makuulleen ja päässä särki kuin olisi siellä veitsellä ratkottu. Hän makasi liikkumatonna muutaman kymmenen minuuttia, kunnes kohtaus oli ohitse. Ja se menikin pois. Hän tilasi rautavettä ravintolasta, ryyppäsi sitä ja alkoi laitella tavaroitaan järjestykseen kerjetäkseen vielä tänä aamuna pohjoiseen junaan. Pian oli kaikki tehtynä. Palvelijan antoi hän toimittaa tavaransa asemalle. Itse hän lähti sinne, kävelemällä. Ulkona oli kostea sää, sillä yöllä oli satanut nuoskeaa lunta. Kalossi litisi astuessa käytävää. Risto kulki kuin ruumissaatossa, veltosti ja hitaasti. Mitään repäisevää voimaa ei hänen kävelyssään ollut, sillä se olisi vaivannut häntä.