Asko jo huomasi purjehtivansa yhdestä pääkaupungin likapyörteestä toiseen, jotka kokemattoman nuorukaisen heltiämättä tahtovat pyörittää omanaan, kun kerran kiinni saavat. Jos markkakaan oli Askon taskussa, niin hän pyörsi takaisin. Mutta hätä pakotti häntäkin raivaamaan itselleen tietä tiskin eteen, jolle hän levitti villakutoiset vaatteensa nähtäviksi niinkuin näki muidenkin tekevän tuomiensa aarteiden kanssa. Tiskimies iski häneen terävästi silmänsä, kai tutkiakseen, liikkuiko Asko varkaan kengissä.
Asko heitti häneen niin näissä oloissa älyttömän, melkein lapsellisesti kysyvän katseen, että tiskimies sielutieteellisellä tarkkuudella — hänellä lieneekin ollut sellaista kokonainen varasto — ymmärsi nuoren miehen rehelliseksi, lupasi 10 markkaa ja sen saatuaan Asko lähti.
Mutta kun hän pääsi ulos, alkoi seteli värisemään hänen kourassaan ja silmät kostuivat, sillä rinnassa tuntui niin työlään ahdistavalta.
Kävellessään kohisi häntä vastaan Helsingin elämä kaikessa ylellisyydessään. Oi, nuo herrat olivat hänestä niin tylynnäköisiä, pystynenä-ihmisiä ja naiset kuin sieluttomia nukkeja, joiden koko merkitys onkin vain niiden puvussa, mikä hohtaa ja säteilee. Sellaista herrasmiestä kuin kotipitäjään rovasti, joka hymyili ja kätteli kaikkia, ei Asko täällä yhtään nähnyt ja sellaista nuorta herrasneitiä kuin rovastin Aili, jonka silmissä oli lämpöinen loisto ja puku yksinkertainen, itsensä kutoma ei varmaankaan ollut koko Helsingissä. Niin arveli Asko. Nyt jo kotipitäjä tuntui hänestä kadotetulta paratiisilta.
Hän olikin parhaimman iltakävelyn aikana osunut tuolle hienostuneelle esplanaadille, joka on yhtä ventovierasta aitosuomalaiselle kuin kasvomaali sydänmaan impyelle. Pian hän sieltä pois pakeni, sillä nuo ylpeät kävelijät olivat hänen polkea jalkoihinsa kuin jonkun valtaväylälle eksyneen, tuulen heittelemän resupaperin.
Monien ennen huomioon panemiensa merkkien mukaan pääsi hän viimein majapaikkaansa. Siellä ajuri häntä odotti ahnain silmin, ja alkoi kohta pyytelemään maksoa asunnosta. Jos ei Asko maksaisi, saisi hän muuttaa pois yön selkään. Kaikessa lapsekkaassa rehellisyydessään oli hän tullut paljastaneeksi ajurille tilansa. Ja se mies oli sellainen pääkaupungin katuloilla issikkapukilla paatunut julmuri, joka hentoi kyniä linnunpojan syyskylmässä.
— Saat muuten huomenna mennä reppuinesi! Nyt menee 5 markkaa hyyrystä, kun olet ollut jo niin kauvan.
Askolla musteni maailma silmissä. Hän katsoi ajuriin ikäänkuin ei sitä oikein ymmärtäisi.
— Niin, niin. Maksa pois! Muuten heitän sinut ja arkkusi ovesta ulos.
Mokoma retkale!
Ajuri lisäsi tupakkaa suuhunsa ja kääntyi selin Askoon ollakseen aivan välinpitämätön ja nauraa virnisteli eukolleen, joka suu auki seurasi keskustelua.