Nyt seurasi pitempi keskustelu tuosta rouvasta, joka ontui, mutta melkein joka ontuvalla askeleellaan pudotti rahoja köyhille ja vaivaisille, raajarikoille ja tilapäisesti puutteeseen joutuneille.

Ja huomenna päätti Asko käväistä tuon ihmeellisen rouvan luona, joka tuntui olevan jonkunlainen sadun tonttu.

Rouva Samaroff oli äveriään tehtailijan leski ja asui uhkeassa palatsissa kuin joku oman heimonsa ruhtinatar. Mutta hän oli Suomessa syntynyt, täällä saanut kasvatuksensa ja oli Suomen kansalainen. Lapsesta pitäen oli hän ollut raajarikko. Toinen jalka oli toista lyhyempi, ja sitä vammaa ei mikään ihmistaito voinut parantaa. Kun hän sukeusi nuoreksi neidoksi, ei hän voinut ottaa osaa tanssijaisiin eikä huvituksiin. Ensi alussa hän suri sitä sydänjuuriansa myöten, monesti itkien hautautui pöyhkeilevän kotinsa silkkityynyihin. Mutta vähitellen hän tottui syrjäiseen elämäänsä, vietti aikaansa suurten kirjailijain teoksia lukien, ja taidenäyttelyissä hän oli parhaimpia ostajia. Hänestä tuli taiteilijain hyvä enkeli ja jokainen siihen luokkaan kuuluva tunsi hänet. Tarvitsevina he kävivät hänen luonaan ja saivat aina avustusta. Siitä levisi rouva Samaroffin hyväntekeväisyyden maine. Ja kun hän itse kärsi, avautui hänen sydämmensä kaikkia puutteessa olevia kohtaan. Etenkin naimisiin tultuaan oli hänen anteliaisuutensa rajaton. Hän jakoi täysin kourin kaupungin köyhille. Suurina juhlina ravitsi hän heitä kahvilla ja vehnäisillä. Eikä ainoastaan ammattiköyhille, mutta muillekin tarvitseville ulottui hänen auttava kätensä.

Hänen luokseen se nyt Askokin oli menossa. Mutta häntä hävetti niin sanomattomasti mennä oudolta ihmiseltä kerjäämään armoa.

Hän tuli hakemalleen talolle. Se oli niin suuri kivimuuri, että Askoa hirvitti mennä sinne sisälle. Tuollaiseen taloonhan sopisi asumaan koko pieni kaupunki ja vielä pari kylää lisäksi, mietti hän.

Hän joutui suureen, kaikuvaan läpikäytävään, nousi ylös rappuja, arkaili astua ylemmäksi, mutta meni kuitenkin. Muutamalla ovella hän soitti. Se avautui ja hänen nenänsä edessä ihmetteli häntä kiiltonappinen palvelija. Sammaltaen tiedusteli Asko tältä rouva Samaroffia.

— Rouva ottaa vastaan tunnin takaa, o'ot kai pyytämässä apua?

— O'on.

— Tiehesi nyt!

Palvelija työnsi Askoa hartioista ulos ja paiskasi oven lujasti kiinni hänen jälkeensä.