— Jos rouvakin on noin ylpeä kuin palvelija, niin on parasta pyörtää kokonaan pois, ajatteli Asko.
Mutta sittenkin hän päätti koettaa uudelleen. Ja takaisin hän palasi rouvan palatsiin. Tällä kertaa ei hänen tarvinnut kuin hiukan odottaa ennenkuin äskeinen palvelija opasti häntä rouvan luo. Askeleita ei kuulunut pehmosessa lattiamatossa heidän kävellessään ja jalka hiukan upposi siihen kuin hyllyvään mättääseen. Eteisen miellyttävä lämmin hiveli niin hyvältä Askon syyskylmästä tullutta ruumista ja vieno hämärä teki hänen mielestään tämän kulun vielä satumaisemmaksi. Askon silmä ei ymmärtänyt arvostella tätä loistoa, jota hän näki. Hän ainoastaan aavisti olevansa suuren prameuden keskellä.
Huoneeseen, johon hän vietiin, oli ovi auki eteisestä. Hän ujosti astui sisälle, sillä oviverhot olivat niin pelottavan komeat. Puoli huumautuneena vastaan tuoksuvasta lemusta jäi hän seisomaan oven pieleen ja näki punakarvaisessa nojatuolissa sen pehmeään helmaan uponneena istuvan pienen naisen, jolla oli kalpeat liitukasvot. Se oli personoitu huolien hengetär. Musta silkkileninki, johon hän oli puettu, teki vielä suuremmaksi kasvojen lumenomaisen kalpeuden ja sopi hyvin yhteen sysimustan kiiltelevän tukan kanssa. Silmissä oli värähtelevä kiilto, katse syvä ja sielukas.
Nähdessään Askon nousi vieno hymy hänen suupieliinsä, mutta se kohta suli pois. Hellällä hopeanhelähtelevällä äänellä kysyi hän Askon asiaa. Asko selitti, miten hän Helsinkiin oli joutunut.
Rouva soitti palvelijan sisälle, antoi sille pienen lipun, jonka kanssa se katosi huoneesta. Kohta se palasi ja antoi rouvan käskystä Askolle mukanaan tuomansa 50 markan setelin. Asko oli pyörtyä hämmästyksestä. Palvelija poistui. Asko kumarteli ja kiitteli, rouva vain hymyili ja kehotti Askoa tulemaan mieheksi, jonka ei koskaan tarvitse itseään hävetä.
Eteisessä, ovesta päästäessään tuumi hänelle palvelija:
— Kyllä sinä sen rahan juot niinkuin moni muu täällä käynyt; rouva on liian tuhlaavainen, kun syytää rahojaan rapakkoon.
Asko ei ollut häntä kuulevinaan. Hän oli pelastettu.
Muutaman päivän takaa sai Asko paikan suuressa viinikaupassa. Kohta kun hän voi, lähti hän suorittamaan lainansa Samaroffin rouvalle.
— Eikö kymmenen pelastettu, kussa yhdeksän on? sanoi rouva silmät säteilevinä kuullessaan, mitä Asko nyt asioitsi.