Nyt sai Runo takaisin tasapainonsa ja hän heitti yli olkainsa ylenkatseellisen varmasti:
— Hjaa! Luuletko sisar-kulta, että kaunokirjallinen taideteos valmistetaan yhtä sukkelaan kuin saarna maalaismoukille! Langolla ja minulla on — suo anteeksi — eri pupliikki.
— En minä tiedä. Kai sinä olet oikeassa, myönnytteli Aina.
— Muuten aionkin nyt kohta ottaa tutkintoni, lisäsi Runo sävyisästi.
— Se on toista se, se on miehen työtä, puhui Cajanus.
— Mutta kyllä se silti viipyy jonkun vuoden, lienteli Runo entistä puhettaan.
— Mutta tulee kuitenkin. Minulla on sinulle oiva neuvo. Lähde maalle nyt, kun isä on hautaan saatettu! Lähde sinne meidän luoksemme lukemaan! Siellä voit koota itsesi ja tehdä ahkeraa työtä, ehdotti Cajanus.
— Jopa nyt! Minä maalle talvea viettämään! Ei — pääkaupunkiin minä palaan heti.
— Aiotko siellä ruveta innolla lukemaan? Elä pahastu, Runo, mutta me olemme levottomia sinun tähtesi!
— Hah haa! Vai levottomia! Olenhan täysi mies ja luulen — no niin…