— Mutta kuinka sinä voit hankkia rahoja? kysyi Cajanus.
Alasluoduin silmin ei Runo puhunut hetkeen mitään. Sitte sanoi hän vitkaan:
— Toivon että isäkin on jättänyt jotain jälkeensä.
— Niin — tosipa se. Mutta eikö olisi sinulle parasta kokonaan nyt aluksi luopua noista kirjallisista puuhistasi? En luule suunnallakaan, jota sinä palvelet, olevan tulevaisuutta. Ja toisakseen on kai miehisellä miehellä muutakin tehtävää kuin kirjoitella siveettömyyshistorioita… pisteli Cajanus aivan levollisena.
— Sinä olet pappi ja tässä asiassa puolueellinen arvostelemaan, vastasi
Runo kiivaasti.
— Omantuntoni puolesta panen minä protestin naturalistista kirjallisuutta vastaan. Ensimmäinen kirjasi on sitä lajia. Puhuisin tässä enemmänkin, mutta ymmärrän, ettei tilaisuus ole sopiva ruveta kiistelemään, kun appi on viereisessä huoneessa ruumiina.
Runo ei puhunut mitään. Aina lähti muuttamaan päälleen surupukua.
Hetken takaa jatkoi Cajanus:
— Ajatteleppa sitä asiaa itsekin! Vasten isäsi tahtoa olet tuon kirjasi julkaissut. Voisitko sen nyt laskea kuolleen isäsi kylmälle rinnalle. Jos se on mielestäsi jalo tuote, niin sinä voisit. Mutta minä epäilen. — Sinä olet vaan tahtonut kirjoittaa niinkuin muutkin. Sinulla ei ollut vakaumusta ja ilman sitä ei pitäisi kenenkään ryhtyä kirjallisiin töihin.
— Voitpa olla puoleksi oikeassa. Minä aloin liian varhain, myönsi Runo kääntymällä ikkunan edessä, josta katseli ulos talvista luontoa.
— Älä sano puoleksi vaan kokonaan!