— Niin — ehkä, sanoi Runo heikosti.
— Mutta mitä merkitsee testamentissa tuo toinen pykälä? ihmetteli Cajanus.. — Se on epäilemättä lahjoitus jotain hyväntekeväisyyttä varten. Niinpä niin. Omat intressit edellä omaa poikaa. Mutta niinhän ne olivat minullakin edellä omaa isää, lisäsi Runo tuskin kuuluvasti.
Aina meni ja laski kätensä Runon olkapäälle.
— Me testamentista huolimatta annamme sinulle puolet. Antaisimme kokonaankin, mutta Jonnella on maksettavana loppu lukuvelkaansa, puhui hän.
— Niin — me annamme sinulle tulevan puolen, myönsi Cajanuskin.
— Isän tahtoa on minun kauttani jo yllin kyllin elämässä rikottu, jotta en halua, että vielä kuoleman jälkeen sitä rikotaan minun edukseni. Kiitän siis vain, sanoi Runo kylmästi.
— Mutta mitä sitte aiot tehdä?
— Työtä, sanoi Runo kohta varmasti.
— Mitä työtä? kysyi Aina.
— Vaikka puhtaaksikirjoitusta.