— Ota sinulle tuleva puoli, kehotti Aina lempeästi.
— Niin — ota! Me mielellämme haluamme, että teet niin, puhui Cajanuskin.
— Sittehän olisin lurjus.
— Et — et! kielteli Aina.
— Tee meille se palvelus! kehotti Cajanus.
— En koskaan — en! Minulla on nuoret käsivarret, niissä on vielä voimaa ja minä teen työtä! puhui Runo kiivaasti ja katosi samassa eteiseen.
— Hyvä on alku nyt. Nyt hän rupeaa vasta käsittämään elämää, lausui
Cajanus.
— Mutta mitä hän aikonee? kysyi Aina.
— Minä luulen, että elämä selvisi hänelle tuossa hetkessä.
— Kun hän ei vain tekisi pahoja. Hän oli kovasti murheellinen.