— Haaveita! kirjoitti Lulle ajatuksissaan edessään olevalle paperille. Sitte hän kotvan takaa nousi päättäväisesti ylös, käveli muutamaan kertaan poikki toimitushuoneen lattian ja mietti kuin hyvin vaikeaa laskuesimerkkiä. Hetken takaa tarttui hän kukkaroonsa, kopeloi sieltä rahat esiin, laski tarkkaan hopeat ja kuparit, ja tuumi hiljaan:
— Niin minä nyt teen. Tällä kerralla nyt menköön kukkaro puhki!
Taas asettui hän rottinkituoliin, mutta nyt hiljaa ja varovasti kuin pelkäisi hän sitä narisuttamalla kiduttavansa. Näki päällekin päin, että Lulle oli nyt päässyt mielen tasapainoon. Hyväntahtoinen tyytyväisyys lepäili hänen leveillä poskillaan ja silmissä oli rauhallinen sävy. Hartaudella hän alkoi lukea Ruotsin sanomalehtejä, saadakseen niistä lehteensä valmiin kaunokirjallisen ja ulkomaan osaston. Nuo "emämaan" lehdet ovat Suomen ruotsinkielisille sanomalehdille arvaamattomasta hyödystä. Niissä on runsas varasto valmista tavaraa sekä ylä- että alakerrassa ja niissä maamme ruotsinkieliset sanomalehtimiehemme kahlaavatkin polvia myöden yltäkylläisessä viljan runsaudessa. Pian oli niistä Lullekin säkkinsä täyttänyt ja nyt hän oli toimittanut Abbankin työt. Mutta kello olikin pian neljä iltapäivällä.
Ja nyt hän nousi istumasta kuin pappi sairaan vuoteen vierestä, jolle hän oli antanut viimeisen lohdutuksen ja joka sen oli lapsen tavalla vastaan ottanut. Hän jätti ladottavan painoon ja lähti kauppiasklubin ravintolaan syömään päivällistä ja juomaan sen ohessa — pullon sampanjaa. Tuollaiset ylimääräiset kekkerit hän äskettäin päätti itselleen kustantaa, niin tarkka rahoista kuin hän muuten olikin. Siitä se oli levinnyt rauha koko hänen olentoonsa ja paistava helle oli nyt menettänyt tehonsa häneen. Nyt oli tyynnytetty tuo sampanjakaiho, joka painajaisena oli paneutunut häntä rasittamaan, kuivaamaan suuta ja tyhjentämään aivotkin päästä.
Juhlallisena astui Lulle kauppiasyhdistyksen ravintolaan. Meni tarjoiluhuoneeseen ja tilasi päivällisen samppanjan kanssa. Samalla pyysi hän saada erityisen huoneen, sillä hän oli sanomattomasti väsynyt ja tahtoi olla aivan häiritsemättä. Sivumennen hän tarjoilijaneidille huokasi tehneensä jo kahden miehen työn, vaikka olikin valvonut koko viime yön. Neiti lähetti häneen säälivän silmäyksen, sillä itse asiassa Lulle ei ollut mikään ruma mies.
Viereisestä huoneesta kuului lyhyt nauru ja sitte ulos poistuvat askeleet. Mutta Lulle ei tullut sitä tarkanneeksi. Saatuaan sikaarin meni hän kaikkein syrjäisimpään huoneeseen päivällistä odottamaan, sillä sen hän oli saanut yksinomaisesti käytettäväksensä. Se oli aivan rakennuksen kulmassa, toisessa kerroksessa. Sen ikkunasta näkyi jalkain juuressa laaja kauppatori, jonka kivet varmaan tässä helteessä olivat kuumat kuin saunan kiukaassa. Joitakin toriämmiä siellä vasujensa ääressä istua kyykki huivit hartioilla. Koiria makaili pitkin pituuttaan kieli ulkona suusta niiden kupeella. Mutta muuten oli elämä siltä kuin pois pyyhkäisty ja ympärillä olevien rakennusten asuinhuoneitten ikkunat olivat liidulla sivellyt. Joka suinkin pääsi, pakeni metsään tai järveen tätä helvetillistä kuumuutta. Torin laidoilta lähti puistoteitä ja niiden vehreät istutukset olivat ainoa ilahduttava näkö tässä väräjävässä poltteessa.
Lulle katseli torille ja huokasi sanomalehtimiehen kesäistä kataluutta.
Ole vain työssä ja toimessa, vaikka siihen paikkaan palaisit!
— Nuo koirat tuolla, jotka saavat loikoa kieli ulkona suusta, ovat meikäläistä onnellisemmat! puhkui Lulle.
Mutta samassa hän muisti, mitä varten hän täällä oli ja hän tyyntyi. Riisui takkinsa ja venähti varjoon pitkälleen sohvalle odottamaan päivällistä. Siinä oli hyvä olla. Hän potkasi kengät jaloistaan, paneutui koko pituudeltaan selälleen sohvalle ja huokui siinä.
Lopultakin se päivällinen valmistui ja sampanja tuotiin sisälle jäiden keskellä. Nyt alkoi Lulle nautintonsa. Hän söi erinomaisella ruokahalulla vitkaan, mutta runsaasti. Hän tahtoi päivällisestä totta totisesti nauttia, sillä se maksoi niin paljon, että se täksi kerraksi tyhjensi hänen kukkaronsa. Sentähdenpä sitä pitikin syödä ja makustella ja syödä. Nyt kumasi hän suuhunsa ensimäisen helmeilevän sampanjalasin, kun ovi avattiin ja neiti tuli ilmoittamaan, että joku pyytää Lullea telefooniin. Lullea harmitti, ettei koskaan saa olla rauhassa ja että kuka se nyt täältäkin osaa häntä hakea. Hän lähti taivaltamaan nuo monet välihuoneet tarjoiluhuoneeseen, niissä telefooni oli, tarttui äkäsenä kuulostimeen ja kovasti äänsi nimensä puhelutorveen.