— Nyt viimeinkin sinut tavotan. Olen soittanut joka ravintolasta, sillä arvasin sinun eilisen juhlan jälestä olevan niissä virvottelemassa, kuului puhe telefoonista.
— Kuka se on? kysyi Lulle ärtyisesti.
— Lurjus! Etkö Lasse Silfveniä tunne äänestä? Ja terveisiä nyt. Tulin aamupäivällä kaupunkiin. Tule kohta Sentraalihotelliin, sillä täällä olen sisällä!
— Vai sinä Lasse! Onpa sinulla ääni vähän kähennyt vai liekö se telefoonin vaikutusta. Terve mieheen, mutta en minä voisi tulla kuin noin parin tunnin takaa.
Lulle laski, että siihen asti hän kerkiää herkutella syötäviensä ja juotaviensa kanssa, sillä Lasse jos tarjoaakin, tarjoaa vain mielijuomaansa äytelää punssia.
— Kehtaatko kieltäytyä! Ole nyt toki ritari ja tule pitämään seuraa entiselle ystävällesi hänen yksinäisyydessään.
Tämä koski jo Lullen tunteisiin ja hän lupasi tulla puolen tunnin takaa, vaikka katkerasti tunsikin menettäneensä koko päivällisen makeuden.
Päästyään takaisin piti kiiruhtaa syömistä. Sampanjaa kaatoi hän ruokasuuhunsa, jotta se oli tulla ulos. Ja kaikki maku meni siten pois. Raha meni hukkaan nyt, jotta teki mieli kirota kesken syömistään.
Taas avattiin ovi ja tarjoiluneiti tuli käskemään Lullea telefooniin.
— Tämähän on merkillistä! huokasi Lulle ja kulki taas nuo monet huoneet telefoonin ääreen.