»Hän ei ole niistä millänsäkään».
»Siltä näyttää. Mutta, jos nyt hänen isänsä menee konkurssiin, niin… En sano muuta kuin että nuoren Björkin morsian oli rikas. Hyvä olisi hänellä nyt semmoinen».
»Onko kukaan teistä kuullut Löfistä? Kummallista, miten pian hän kameraalitutkintonsa suoritti, kun hän sille tielle oli päättänyt antautua, ja miten pian hänen onnistui saada virka».
»Häntä ei ollut helppo ymmärtää. Hän oli hupainen toveri, sitä ei voi kieltää. Mutta ne, joiden seurassa hän hupaisuuttaan näytti, ovat kyllä saaneet siitä maksaa. Hän osasi erinomaisen hyvästi elää toisten kustannuksella».
»Sen kyllä Björk tietää».
»Ja Antero Rotherkin, vaikka tämä ymmärsi aikanaan päästä hänestä erilleen».
»Minä luulen, että kaikki, mitä Löf teki, oli syvästi ajateltua. Eipä hänelle koskaan kelvannut ystäväksi se, jolla ei ollut hyvästi rahaa».
»No, jos hän, niinkuin minäkin luulen, aina katsoi omaa hyötyänsä ja etuansa, niin lienee hänellä ollut joku salainen syy, joka niin äkkiä sai hänen kääntymään ihan toiselle radalle. Sillä korkeammalle kuin henkikirjoittajaksi pyrki hän alussa varmaankin».
»Etkö sinä tiedä mitään hänestä?» — kysyi eräs tovereista kääntyen
Vilhelmiin.
Vilhelmi ei ollut kumppaleinsa jutellessa puhunut sanaakaan. Kun Sultista ja Kåhrströmistä kerrottiin, kuuli hän tuskin mitä puhuttiin. Hänen hiljaisuutensa ei käynyt tovereille kummaksi, sillä viime vuosina oli hän aina ollut tällainen. Mutta kun Löfistä ruvettiin puhumaan, heräsi hän, ja että hän nyt puhetta seurasi, näkyi siitä, että hänen silmänsä aina olivat luodut puhujaan. Kun nyt kysymys hänelle tehtiin, säpsähti hän ja vastasi: