»Minäkö?»
»No, mitä hittoa! Vastahan juuri sinä sen sanoit? Ja myöskin, että Sult ja Kåhrström ovat täällä ja ovat menneet kihloihin».
»Olenko minä sitä sanonut! En suinkaan. Sult ja Kåhrström ovat karanneet … sen…»
»Poika, puhutko pilaa vanhan setäsi kanssa! Siitä on sinulle ikuinen häpeä. Sano, mitä tiedät Björkistä ja noista toisista?» Ja patroni oli taas peloissaan, ikäänkuin kuulisi hän nyt vasta uutisen.
Kaikeksi onneksi Vilhelmille astui nyt huoneesen Akseli Rönneqvist. Kun tervehdykset olivat sanotut, tiesi hän paremmin kuin Vilhelmi tyydyttää ukkoa tiedoilla, jotka saivat hänen ymmärtämään, että hänen tulonsa Helsinkiin ei ollut valheen vaikutusta.
Puheessa oli perää. Björk oli todellakin tehnyt konkurssin ja semmoisen, että, niinkuin Rönneqvist kertoi, kaikki ihmettelivät, miten hän niin kauan oli voinut huonot asiansa salata. »Hyvä on, jos hänen omaisuutensa voi kahdella prosentilla korvata sitä, mitä hänen tähtensä tullaan kärsimään. Moni ei sitäkään saa» — puhui hän. — »Mutta onko teillä asioita Björkin kanssa, vai kysyttekö sitä vain ystävyydestä?»
»Asioita! Minä olen hänellä takauksessa».
»Sepä paha! Siinä tapauksessa saatte maksaa osanne. Toivon kumminkin, ettei takaus ole suuri?»
»Ei suurempi kuin että sen voin maksaa» — vastasi patroni. »Olleeko
Björk kotona?» — lisäsi hän. »Minä tahdon häntä heti mennä tapaamaan».
Tämän sanottuaan puki patroni kiireesti yllensä ja läksi, jättäen nuoret kahden kesken.