»No, sen sanon!» huusi vouti, istuessaan kamarissa kahdenkesken ruotsalaisen kanssa. »Sinä täällä, täällä Suomessa, etkä tule minun luokseni asumaan! Ja mitä tämä nimen salaaminen tietää, vai soiko nimi Troberg paremmalle korvissasi kuin oma nimesi Hirts?»
»Anna anteeksi, veli», sanoi vieras nauraen, »etten luoksesi kohta tullut. Sen sijaan saat minulle tänä iltana, huomenna ja ehkäpä vielä ylihuomennakin osoittaa vierasvaraisuuttasi. 'Järjestys!' niinkuin kauppaneuvos Loo sanoo. Miten on, onko silkkihame valmis ja salaisuuteni tallessa?» kysyi hän yhä nauraen.
»On; mutta mitä varten tämä ilvenäytelmä? Mitä, Herran nimessä, sinä silkkihameella teet ja mitä varten on se neiti Loolle annettava? Jos olisit ollut täällä ennen tahi jos olisit nähnyt tuon neitiviirin, luulisinpä, että sinä kosiana ilmestyisit!»
»Kuka sanoo, etten ole häntä nähnyt?» kysyi viekkaasti nuori herra.
»Sinä et ole täällä ennen käynyt eikä hänkään Ruotsissa».
»Mutta jos sinulle sanon, että minä ja hän Tapaninpäivänä vietämme kihlajaisiamme, niin mitä sinulla on siihen sanomista?»
»En tietysti voisi muuta kuin syvään kumartaa ja toivottaa onnea… Mutta älä sano minua Trobergiksi, jos minä sitä uskon tahi jos tästä vähintäkään ymmärrän».
»Ei sinun ole suuresti tarvis mitään ymmärtääkään, kunhan vain ymmärrän minä, jota asia koskee. Olkoon kumminkin järkesi valaistukseksi sanottu, että minä olen tullut tänne viedäkseni täältä muassani kaupunkinne kauniimman kaunottaren».
»'Järjestyksen' tyttären!… Kauniimman!» — Ja vouti purskahti nauruun täyttä kurkkuansa.
»Älä naura! Minäkö tulen kihlauttamaan itseäni ja lähtisin pitkänokkaisena! Mutta kokkapuheet hiiteen… Kuule, viinuri! Pullo punssia!» huudahti nuori herra ovea avaten.