Salissa oli jo Albertin sinne astuessa ollut jotenkin hämärä; nyt oli hämärä muuttunut pimeäksi, mutta kumminkaan ei ollut hän eikä myöskään Lovisa sitä huomaavinaan. Tuollainen puolipimeys on aina rakastavaisille tervetullut. Ja vaikka se nyt tällä kerralla ei ollutkaan Albertin mieleen, oli se kumminkin mieluista toisesta, jota ei meidän tarvinne kertoa.
Kauan aikaa saivat nuoret tässä kahden kesken istua, ennenkuin kukaan heitä häiritsi. Vihdoin lienee rouvalle aika hänen askareissaan tullut tukalaksi, sillä yhtäkkiä avasi hän oven. Lovisa silloin heti hypähti sohvalta, missä hän oli armaansa vieressä istunut, ja teeskennellyllä täyssydämisyydellä juoksi hän äitinsä luo ja painoi kasvonsa hänen rintaansa vasten.
»Joko se on tapahtunut?» kysyi rouva kuiskuttaen Lovisan korvaan, mutta kumminkin niin kovalla äänellä, että Albert sen kuuli.
»Jo!» ennätti Lovisa vastata, kun samassa nuori kosia tarttui rouvan käteen ja lausui: »Lovisa on minun; suokaa, äiti, meille siunauksenne!»
Vanha rouva levitti sylinsä, sulki siihen molemmat nuoret ja iski läiskäyksen, joka oli muka suudelma olevinaan, sekä Lovisan että Albertin huulille.
Mitä Albert siitä piti, sen annamme lukiaimme arvata. Hyväpä oli — voimme sen sanoa — että salissa oli pimeä, muuten ehkä olisi hänen virnistyksensä kenties osoittanut hänen rakkautensa oikean laadun.
Saliin tuotiin nyt kynttilöitä. Jouluaaton iltaa valmistautuivat kaikki viettämään. Miten Albert talonväen puuhatessa saatettiin ruokasaliin ja miten häntä siellä hyvänä pidettiin, se jääköön kertomatta, samaten kuin miten suuri, kauniisti koristettu ja sadoilla kynttilöillä varustettu kuusi kannettiin suureen saliin,
Sillaikaa, kun tätä kaikkea ylikerrassa valmistetaan, on meidän käyminen alikerrassa katsomassa, mitä siellä kauppaneuvos on toimittanut ja toimittaa, kosk'ei häntä kuulu ylikertaan tulevaksi, vaikka häntä rouva ja Lovisa levottomina odottavat.
Kauppaneuvos on vähässä ajassa saanut kirjureinsa kirjeet luetuiksi. Nyt, kun hän siitä toimesta on päässyt, käy hän pikimältään katsomassa, miten puotipojat täyttävät velvollisuuksiaan. Hän on erittäin hyvällä tuulella, jota hän sillä osoittaa, että hän aina tuon tuostakin hieroo käsiään.
Kirjeet ovat avattavat. Tämä työ on kauppaneuvoksen mielestä varsin tärkeä. Hän pyyhkii silmälasiansa ja istuu konttorin perällä olevalle sohvalle, asettaen kirjeet viereensä.