»Jumalan nimessä!» … huusi hän…
Vanha Hirts ei antanut hänen jatkaa. Vanha kauppias oli joutunut vimmaan. »Niin se on! Niin se on!» huusi hän. »Ja sen saat itse todeksi todistaa». Ja tapansa mukaan, kun hän oli itsensä vimmaan ärsyttänyt, otti hän kiireesti lakkinsa ja läksi pois jäähyväisiäkään sanomatta.
»Onko tuo mies tullut riivatuksi?» oli ainoa, mitä vanha rouva osasi sanoa. Sitten sai hän työkseen lohduttaa Elleniä, joka pienessä kamarissa oli kaikki kuullut ja nyt itkussa silmin astui isoäidin luo.
Kauppias Hirts oli itsensä ärsyttänyt vihaan. Vihapäissään lähti hän, vihan vimmassa meni hän suoraa tietä kauppaneuvos Loon luokse.
Katselkaamme, miten tämä kunnon perhe jaksaa.
Miten voi vanha kauppaneuvos? — Ei huonosti, ei hyvästi, noin keskinkertaisesti. Aina viime joulusta saakka on hän ollut kiirastulessa, ja kaikki hänen uhrinsa, hänen rukouksensa eivät ole vaikuttaneet mitään hänen poispääsemiseksensä. Hän on onneton. Rouvaltaan ja tyttäreltään, joka viimeksi mainittu yhä vielä kulkee kihlasormuksetta, on hän joka päivä saanut kuulla pistäviä sanoja, väliin koviakin. Totta on, että ukko Loo parka on tehnyt mitä ihminen voi saadaksensa sekaisin sotkeutuneet avioliitto-hommat Albertin ja Lovisan välillä selville jälleen, mutta kaikki hänen aikeensa ovat menneet tyhjään. Lovisan pakoitus oli ollut vähällä saada ukon matkalle Ruotsiin; mutta kun tämä matkustus tuli puheeksi, huusi ukko: »Järjestys!» — niin kovasti, että Lovisa ei sitten enää ottanut tätä matkaa puheeksi, semmenkin kun ukko sitä mainitsi sulhasen kerjäämiseksi. Ukko parka oli tämän ajan kuluessa, jona hänen rauhansa oli ihan kateissa, saanut järjestykseensä uuden sananparren — »Lovisa kulta» … »kulta» ja aina »kulta» kuului, kun hän rouvallensa ja tyttärellensä puhui, ja vieläpä väliin »järjestyskultakin».
Hän oli samana päivänä, jona vanha Hirts kävi rouva Burgin luona, ollut kovassa kiistassa rouvansa ja tyttärensä kanssa. Tuon alituisen laulun: »Sinua tulee meidän kiittää lapsemme onnettomuudesta», oli rouva taasen laulanut, ja Lovisan silmistä oli juossut vettä entistä enemmän. Ukko parka oli rukoillut: »Rouva kultani, Lovisa kultani! Minä olen tehnyt pahasti … mutta, järjestys, asia ei enää parane; te saatte minun hautaan, uh!»
»Mutta sinun tulee parantaa asia! Kuka sanoo, ett'ei se vielä voi parantua?» intti rouva.
»Kaikki hylkivät minua nyt, ei uskalla kukaan kosia ilmaantua, kun te sen arvoisimman, mikä minulla on ollut, niin ilman kaikkia järjestystä ajoitte ulos», löpisi Lovisa.
»Lovisa kultani…! Sen arvoisimman, mikä sinulla on ollut … kuinka monta niitä sinulla on ollutkaan?» kysyi hiljaa kauppaneuvos.