»Ja huomenna on sunnuntai, ja huomenna kuulutetaan ensi kerta», päätti
Lovisa.
Kauppaneuvos ei enää voinut viipyä omiensa kanssa. Hän pisti sormet korviinsa ja juoksi ylös. »Järjestys! Järjestys!» huusi hän. »Perhana vie! Niissä on ihmisiä laittamaan häitä talooni jo maanantaiksi!»
Kun kauppaneuvos oli mennyt, kutsuttiin konttoristi Bartolomeus Mulli ylikertaan kuulemaan onneansa.
* * * * *
Jouluaaton ilta oli tullut. Suuressa salissa kauppias Hirtsin talossa paloi kynttilät kristallikruunuissa. Sali oli juhlapuvussa, mutta vieraita ei salissa nähty monta. Täällä vallitsi kummallinen hiljaisuus.
Joitakuita täällä kumminkin tapaamme, joita emme ennen ole kauppias
Hirtsin huoneissa nähneet. Vanha rouva Burg, neiti Ellen ja nuorukainen
Maurits ovat täällä. Voudin myöskin siellä näemme.
Keskellä salin lattiaa on vihkimätuoli; pienissä polvityynyissä olevat kolot näyttävät, että jotkut ovat polvillansa vihkimätuolin edessä olleet; papista, joka kirjansa laskee mahonkipöydälle, päättelemme, että vihkiminen on vasta tapahtunut.
Ja niin onkin. Albertin ja Ellenin liitto on nyt siunattu.
Vanha rouva Burg astui hiljaa, vakavasti nuorten luo ja syleili heitä hellästi. Kyyneleet valuivat vanhuksen silmistä. Hän oli syvästi liikutettu. — Tässä samassa huoneessa oli hän nuorena iloinnut, täällä oli hän ensi kerran rakastunut — täällä tavannut Burgin, sen oikean, saman jonka kanssa hänen elämänsä onnellisimmat päivät kuluivat. Nyt oli rouva vanha, elämän myrskyissä oli hän paljon kokenut. Niissä oli hän paljon oppinut. Opin aikana oli hän vihannut ihmiskuntaa, omaa sukuansakin. Nyt, nyt vihdoin oli hän sovitettu. Ja tämä näkyi selvästi siitä hellyydestä, syleilystä, jolla hän sulki syliinsä nuoren avioparin.
Lähellä tuon vihkimätuolin paikkaa, joka nyt salista korjataan pois, seisoo nojatuoli. Siinä istuu vanha kauppias Hirts. Hän ei jaksa käydä nuorten luo; nuoret tulevat hänen tykönsä. Hän hymyilee tyytyväisenä. Hän on saanut tahtonsa täytetyksi; hän ei ole peräytynyt.