TAKAUS.
I.
Poika, joka puhuu rakkaudesta, ja tyttö, joka puhuu kuolemasta.
V-järven rannalla Pohjanmaalla on Katajalahden kartano. Matkustavainen, joka sinne on matkalla, huomaa jo kaukaa, että hän herrastaloa lähestyy. Virstan levyinen metsä, jonka läpi tie käy, ennenkuin kartano Katajavuoren törmältä näkyy, on puhdistettu — on täydellinen metsäpuisto. Katajavuoren törmältä näkyy kartano. Korkea, kaksikertainen on asuinhuone järven rannalla. Ihana koivikko sitä ympäröi. Taempana koivikon takana ovat muut kartanoon kuuluvat rakennukset.
Kartanon ja järven välillä käy koivujen varjostamia käytäviä. Siellä täällä on istuimia, puusohvia tahi turpeista tehtyjä.
On kesä-ilta. Kaukaa kuuluu laulua. Työmiehet kartanon suurella ruisvainiolla ovat päivätyönsä päättäneet. Leikattu on pelto, ja leikattu vilja on kuhilaille korjattu. Työmiehet ovat paluumatkalla pellolta. Heidän on se laulu, joka kartanoon kuuluu.
Sama laulu kuuluu myöskin käytävälle, kartanon ja järven välillä.
Siellä, eräällä vähäisellä sohvalla, istuu kaksi nuorta, nuori poika ja nuori tyttö. He ovat jo siellä vähän aikaa istuneet, mutta harvasanainen on heidän puheensa ollut. Nyt, kun laulua kaukaa kuuluu, luo poika ylös silmänsä, jotka tähän saakka ovat maahan tirkistelleet.
»Kuuletko?» kysyi hän.
»Kuulen» — vastasi tyttö. — »Väki palaa pellolta kotiin».