Teetä juotiin ja matkasta puhuttiin. Kaikki oli valmiiksi varustettu huomiseksi. Anterolla ei ollut paljon puhumista, mutta sitä enemmän Villellä, joka nyt tunsi itsensä vapaaksi ihmiseksi. Vilhelmi hymyili serkkunsa innokkaille toiveille, mutta hän ei vastustanut niitä. Ukko Rother hymyili myös, mutta minkä tähden, sitä hän ei itsekään olisi osannut sanoa.
Iltaa oli jo kulunut likimääriin kello 12:teen, kun ukko Rother, joka usein haukotuksillansa oli näyttänyt, että maatapanon aika oli tullut, vihdoin nousi. Hän puristi poikainsa käsiä hyvän yön toivotukseksi, mutta Vilhelmin kutsui hän kamariinsa.
Vaikkei ukko Rother ollut niitä, joihin tunteet liiaksi syvälle pystyvät, oli hänen käytöksensä Vilhelmiä kohtaan nyt vakavampi kuin ennen. Vilhelmin käsiin uskoi hän poikansa ja kehoitti häntä tarkasti pitämään silmällä niitä, joiden seuraan pojat joutuisivat.
»Pidä etenkin tarkasti silmällä Villeä! Hän on innokas ja antaa usein hetken tuoman tunteen hallita itseään. Anteroa en niinkään pelkää». — Näin varoitti isä.
Mutta rouva, joka myöskin oli kamariin tullut, sanoi: »Ville on jäykempi; hänellä on tarkka silmä, joka pian eroittaa oikean väärästä. Jos hän innossaan joskus väärälle tielle antaupi, palaa hän pian oikealle, kun erehdyksensä huomaa. Mutta Antero, minun helläsydäminen, hyvä poikani! Hän on heikompi. Koeta saada häntä väistämään kaikkia semmoisia tilaisuuksia ja semmoisia seuroja, missä hänen puhdas sydämensä saattaisi tulla saastutetuksi. Sinun huostaasi, Vilhelmi, uskon minä poikani» — lisäsi hellä äiti kyynelsilmin. »Sinulta vaadin ne puhtaina takaisin».
»Minä teen, minkä minä voin» — vastasi Vilhelmi hiljaa. »Minä olen heille vanhempi veli, ja sen mukaan, minkä minä ymmärrän, tahdon olla heille oppaana».
»Tässä on rahaa sinulle ja heille» — sanoi patroni. »Samasta kodista kun te lähdette, tulee teillä myöskin olla sama kassa, jonka hoitajaksi minä sinun määrään».
Ja neljäsataa ruplaa antoi patroni tätä sanoessaan veljensäpojalle.
Poikiansa kohtaan hän ei ollut saituri.
Sitten lisäsi hän: »Nyt on levon aika. Hyvää yötä nyt!»
Vilhelmi puristi setänsä kättä ja kiitti häntä. Hän tunsi nyt paremmin ja selvemmin kuin ennen, että setä hänelle oli isä, ja se hyvyys, jota tämä häntä kohtaan oli näyttänyt ja nytkin niin runsaassa määrässä osoitti, sai hänen tekemään itsekseen lupauksen palkita Villelle ja Anterolle sedän kaikki hyvät työt.