»Kolmepa, ja lehmänpaistin…»
»Lampaan takajalan, sanon ma… Mistä se lehmänpaisti keskellä kesää olisi tullut?»
Kaisa-Liisa heitti vihaisen silmäyksen Vaarasen Kaisaan… »No olkoon sitten lampaan … ja muita tuomisia, tiesi mitä kaikkia. Mutta Maijan mökkiin ei emäntä päässyt. Saunaan, joka seisoo Ummetlammen rannalla, viittasi Mörkö-Maija häntä, ja siellä otti hän vastaan tuomiset. Mutta Maijapa vaan ei leppynyt sittenkään eikä peruuttanut sanojansa, ennenkuin oli jakanut kahtia lahjat ja saanut emännän lupaamaan, että veisi toisen puolen Hölöpän Matin-Miinalle. Silloin vasta hän peruutti kirouksensa, mutta niin kamalilla sanoilla, että ne oikein karsimalla karsivat emännän ruumista. Sen tehtyään jätti hän saunaan saaliinsa ja palasi, taluttaen emäntää kädestä. Ja kun sitten mökin luo tulivat ja Maija avasi oven, sisään mennäkseen, niin saipa emäntä vilahdukselta kurkistaneeksi hänen asuntoonsa. No, sen sanon, että en olisi tahtonut olla emännän sijassa! Siinä istui pankolla itse paholainen, suuret sarvet päässä… Mitä sitten tapahtui ja kuinka emäntä pääsi maantielle, sitä hän ei sano muistavansa — niin oli häntä kauhistuttanut, mitä hän oli nähnyt…»
Kaisa-Liisa oli puhunut semmoisella vauhdilla, että häntä rupesi yskittämään.
Vaarasen Kaisa käytti Kaisa-Liisan harmiksi tilaisuutta jatkaakseen:
»Eikä hän oikein tointunut, ennenkuin oli juossut pitkän matkaa
maantietä; sillä hän luuli, että paholainen oli hänen kintereillään.
Mutta silloin onneksi putosi aivan kuin taivaasta hänen eteensä Hölöpän
Matin-Miina, jonka Maija varmaan oli tielle noitunut…»
»Etköhän jo pane vähän omiasi?» kysyi Anttilan muori, jonka tilalla
Mörkö-Maijan mökki seisoi. —
»Minäkö omiani! Kysykää vaan Kaisa-Liisalta ja Lois-Lassilta ja Vääräsuu-Jussilta… Paholainen siellä Maijan mökissä istui. Olihan emännällä silmät päässä, tiedän mä.»
Tällaista pakinaa pidettiin kirkkomäellä Mörkö-Maijasta ja Rikkaasta Samulista. — Vielä tänäpäivänä on monta, jotka varmana pitävät paholaisen vierailun Maijan mökissä. Koskelan emäntä oli kyllä siellä käynyt: hänen ne askeleet olivat, jotka Maijan tarkat korvat olivat kuulleet, kun hän Samulin kanssa keskustellessaan äkkiä mökistänsä katosi. Totta on sekin, että emäntä oli vienyt tuomisia Maijalle ja että tämä oli ottanut ne vastaan Kaisa-Liisan mainitsemilla ehdoilla. Mutta kenen emäntä näki pankolla istuvan, kun hän vilahdukselta pääsi kurkistamaan Maijan mökkiin, sen te hyvin arvaatte. Että se oli Rikas Samuli, sitä ei kumminkaan sittemmin, kun asia tuli selville, moni ottanut uskoaksensa. Olisihan juttu siinä tapauksessa kadottanut koko hauskuutensa.
Niin, tällaista pakinaa kirkkomäellä pidettiin, ja varmaan olisi sitä siinä kestänyt vielä kauan, jollei kirkonkellojen kajahdus olisi äkkiä hajoittanut väkijoukon. —