»'Olette kutsuttaneet minua luoksenne; miten on laitanne?' kuuli hän syvän äänen kysyvän. Hän asettausi tuon äsken niin suurella ylönkatseella kohdellun kirjakaapin viereen paremmin kuullakseen.

»'Huonosti, herra pastori', vastasi heikko ääni; 'kyllä nyt taitaa lähtö tulla!'

»'Ah, sairas ja pappi!' sanoi kamreeri itselleen ivallisesti hymyten. 'Jokin taikauskoinen narri, joka turvaa niin sanottuun sielunpaimeneen, saadaksensa passin suoraa päätä taivaaseen. Sitä todella ei maksa vaivaa kuulla.' Ja kamreeri vetäysi kirjakaapin tyköä, niisti kynttilää ja istuutui pöydän viereen.

»Mutta sinnekin kuuli hän, kuuli sanan, joka teki häneen omituisen, selittämättömän vaikutuksen.

»'Mihin?' kysyi tuo syvä ääni; 'mihin tulee lähtö?'

»Kamreeri heritti korviaan itse sitä tietämättä.

»Kului pitkä, äänetön minuutti. Kysyjä odotti kaiketi vastausta. Kun ei semmoista kuulunut, uudisti hän kysymyksensä.

»Kamreeri oli sillä välin noussut ja taaskin lähestynyt kirjakaappia. Mitä varten? Hän varmaan ei tullut sitä ajatelleeksi. Hän kuuli syvän huokauksen, hän kuuli sairaan sanovan sanoja, joista hän ei selvää saanut.

»Silloin rupesi pappi puhumaan. 'Olette lähdössä', sanoi hän, 'ettekä tiedä mihin. Eikö se ole järjetöntä? Matka, joka on edessänne, on kumminkin kaikista tähän saakka tehdyistä matkoistanne tärkein; siltä ei ole mitään palajamisen mahdollisuutta. Te pelkäätte kumminkin tätä lähtöä. Te kauhistutte sitä. Pelkonne on luonnollinen. Luonnollinen ihminen pelkää kuolemaa; hän ei näe siinä muuta kuin hävitystä. Kristitty ihminen ei sitä pelkää; hän näkee siinä oven, joka avaa hänelle taivaan. Hän tietää, mihin hän lähtee, kun kuolema sanoo: tule! Hän tietää sen silloinkin, kun pimeys ympäröi häntä, kun saatana koettaa kääntää hänen silmänsä pois Kristuksesta, syytää hänen eteensä hänen pahat tekonsa ja syntinsä ja huutaa: muistatko näitä? Hän tietää sen, sillä hän uskoo Herraansa. Tärkeätä on, rakas ystävä, että tässä valossa tutkitte sielunne tilaa. Uskotteko Kristukseen vai onko Hän teidän hengellenne vieras? Onko hän Vapahtaja, josta olette kuulleet puhuttavan, mutta jonka tuttavuutta ette ole tehneet? Menkää itseenne; asettakaa sydämenne, sielunne, eletty elämänne, koko ihmisenne taivaallisen isän eteen; kuulkaa: isän! Menkää, niinkuin lapsena menitte maallisen isänne luo; menkää täydellisellä luottamuksella! Tunnustakaa tälle taivaalliselle isällä kaikki syntinne vilpittömästi, koettamatta mitään salata. Huutakaa hänelle: Tässä olen, Herra, armahda minua, tuhlaajapoikaa, armahda minua isänimesi tähden; pelasta minua minun omasta itsestäni, luo minuun uusi sydän, tee minusta uusi ihminen, anna anteeksi kaikki ajatukset, sanat ja työt, joilla olen sinua pahoittanut, sinun mieltäsi rikkonut! Lähtöni lähestyy; jokunen hetki, ja minä olen astuva sinun tuomiosi eteen. Ota vastaan katuva, onneton, synnissä pitkän elinaikansa viettänyt lapsesi! Yhdennellätoista tunnilla tulen Sinun luoksesi. Sinä olet käskenyt minun tulla. Sinun Poikasi on käskenyt minun tulla. Herra, minä tulen; Herra, tässä olen, armahda minua Jeesuksen tähden!'

»Tähän tapaan puhui pappi. Saamalla sairaan mielen kääntymään uskossa Kristuksen puoleen, koetti sielunpaimen valmistaa häntä matkaan. Että hän siinä puhui toisellekin sairaalle, puhui miehelle, joka ei ollut välittänyt Jumalasta eikä sielunsa autuudesta mitään, miehelle, joka oli pitänyt kaikkea tällaista puhetta taikauskon keksimänä hullutuksena, sitä ei pappi tietänyt aavistaa.