»Mitä sanot? Oletko asioissakin Wellmanin kanssa?»
»Olen. Minulla on toinen kiinnitys Salmelaan. Luutnantti ei ole kolmeen vuoteen maksanut mitään korkoa. Sen saa hän anteeksi iskunsa tähden, ajattelin, vaikka se ajatus ei päässyt taistelutta voitolle. Nyt sain nykyjään kuulla, että luutnantti on tehnyt konkurssin, että ryöstö häntä uhkaa, että pankki 10 tuhannen ruplan saamisesta on vaatinut Salmelan myytäväksi. Tämä herätti minussa kaikenmoisia ajatuksia. 'Niin ovat äitini viimeiset sanat käyneet toteen', sanoin itselleni, 'Jumala on kostanut; rikas on tullut kerjäläiseksi'. Minulla on, kuten sanoin, toinen kiinnitys Salmelaan; minun tulee siis oikeuttani huutokaupassa valvoa. Tämä on saanut minun miettimään Salmelan ostoa. Se riittäisi jakaa niin, että kaikki poikani osallansa hyvin toimeen tulisivat. Mutta minun rahavarani eivät kauppaan riitä. Salmela on kiinnitetty kaikkiaan 15 tuhannesta ruplasta. — Näissä aikeissa kävin äsken kaupungissa ja sain kuulla, että voisin saada pankin lainan Salmelassa pysymään kiinnikettä ja täytetakausta vastaan. Oma kiinnitykseni vastaa 3 tuhatta ruplaa; loput kaksi tuhatta on minulla itselläni. Viisituhatta voisin siis maksaa, 10 tuhatta jäisin velkaa. Olen käynyt Salmelan tiluksia tarkoin arvostelemassa ja olen varma siitä, että kunnollisella hoidolla saisin tuon velan vuosi vuodelta lyhenemään, jos vaan Herra olisi mukana työtä johtamassa, niinkuin hän tähän asti on ollut. Salmela on erittäin hyvä maa. Olen poikaini kanssa asiasta puhunut, ja he ovat varsin taipuvaiset kauppaan. Vanhin, Antti, saisi isännän nimen, ja kaikki tekisivät työtä niinkuin tähän asti ovat kodissansa tehneet yhteisen hyvän eteen… Mutta tämä kumoo entiset mietteeni — olin, näette, aikonut ostaa kullekin pojalle oman, erityisen talon, niin pian kuin naivat. Onko tämä uusi ajatukseni oikea? Eikö siihen liity omaa rakkautta, eikö mieleni salaa paisuisi tiedosta, että minun poikani omivat sen miehen kartanon, joka syyttömästi löi heidän isäänsä; eikö siihen liity kostonpyyntöä, eikö mieleni salaa iloitse siitä, että hän, joka äitiäni ja minua perkeleen kerjäläisiksi kutsui, nyt itse joutuu mieron tielle? Tutkikaa minua, herra pastori, ja jos luulette uudet aikomukseni vääriksi, niin valvon vaan saatavani ja annan kenen tahansa huutaa Salmelan.»
Ukko oli herttainen tuossa… Mitä taisin hänelle vastata? Minä tiesin, ettei vihaa, ei kostonhimoa löytynyt hänen sydämessään.
»Ethän sinä itse aio Salmelaan muuttaa?» kysyin.
»En. sitä en ole silmänräpäystäkään ajatellut. Tämä paikka on minulle kalliin maailmassa.»
»No, sitten ei sinusta kysymystäkään. Mutta mietitäänpä, olisiko pojillesi tästä kaupasta hyötyä.»
Matti tunsi poikainsa luonteen perinpohjaisesti. Me puhuimme heistä jokaisesta erikseen. Antista, Matista ja Eerosta — vanhemmista — ei meillä ollut paljon sanomista; he olivat tyyniluontoisia, ajattelevaisia ja uutteroita; mutta Sakari ja Jaakko, nuorimmat — niiden luonto ei ollut niin tasainen. Isä kumminkaan ei epäillyt, ettei poikansa yhdessä viihtyisi; hän tiesi että he rakastivat toisiansa. Mutta vaimo voi paljon talossa; ken sanoo että kaikki pojat saisivat semmoiset vaimot kuin Antin morsian oli… Miten siinä puhuimme, ukon kauppatuumat alkoivat häntä epäilyttää, ja viimein päätti hän jättää koko talonkaupan sikseen ja palata takaisin vanhaan aikomukseensa: sillä hän oli varma Salmelasta saavansa, mitä hän oli luutnantille lainannut. Matti oli koko keskustelumme kestäessä ollut vaaka, jonka kupit nousevat ja laskeuvat, aina sen mukaan kuin niihin painoja pannaan. »Siis raukee takauksenpyyntökin», sanoi hän, kun asia oli päätetty. »Minä kiitän teitä, pastori; te olette näyttänyt minulle, mitä minun tulee tässä pulassa tehdä. Se on kummaa» — lisäsi hän — »kuinka huonot silmäni ovat, kun niiden tulee omaa itseänsä katsella.»
Tuota kiitostani en minä ansainnut: enhän itsekään ymmärtänyt, mikä tässä asiassa parempi oli.
»Leena!» huusi Matti nyt vaimolleen, »käy käskemään pojat tänne: asia on päätetty.» Sitten kääntyi hän minuun ja sanoi: »Mutta jos niin olisi, että minun täytyy huutaa Salmela, ja pankki vaatii täytetakauksen, uskaltaisitteko ruveta siihen? Toiseksi takaajaksi saan minä Malmin, kauppias Dalléni vainajan vävyn. — Mutta», lisäsi hän, »kentiesi ei takausta 8 tuhannen ruplan velasta vaaditakaan kun annan kiinnityksen sekä Salmelaan että Jaakkolaan?»
»Varmaankaan ei», vastasin minä. »Vaan jos takausta vaadittaisiin, ja minä toiseksi kelpaan, niin olen valmis siihen sitoumaan.» Tämä vastaus tuli sydämestäni.