Jonkun ajan kuluttua sai hän tuomionsa. Sitten en ole hänestä mitään kuullut. —
Kauneutensa tähden.
Hän oli varakkaan talollisen tytär, tuo Suosalon Anna.
Onko kukaan kuullut puhuttavan hänestä? En tiedä; tuskinpa vaan! Joka hänen näki nuorena ollessaan, ei voi häntä unhottaa. Erinomaisen kaunis oli hän. Nämä silmät, joista taivaan sini hohti, tämä puhdas, valkea otsa; nämä viehättävät, kukoistavat posket… Suosalo on kolme virstaa kaupungista. Jo lassa ollessaan sai Anna kaupunkilaisilta lahjoja, sokerikaakkuja, rusinoita ja muita herkkuja kauneutensa tähden.
Kun hän isommaksi kasvoi, tiesi hän, että häntä ihailtiin. Hän rakastui omaan itseensä — kauneutensa tähden.
Kuudentoista vanhana oli hänellä kosioita kymmeniä, herroja ja talollisia; kaikki kosivat häntä hänen kauneutensa tähden.
Isä sanoi: »ole viisas, Anna! Ota rikkain!» Anna hymyili. »Tietty se!» — vastasi hän. Hänen sydämensä oli pilaantunut hänen kasvojensa kauneuden tähden.
Kahdeksantoista vanhana oli Anna morsian. Hääpäivänään loisti hän kuin aamunkoi. Se vertaus ei ole minun; sen lausui pappi juhlapuheessaan Annan hääpäivänä. Ylkämies oli pastorin oma poika. Tämä hymyili ilosta ja puristi hiljaa Annan kättä.
»Kahdenpuolinen ei ole näitten nuorten rakkaus», sanoi eräs vanha rouva. — »Eipä Anna näytä pitävän mitään sulhostaan.» —
Ja rouva oli ihan oikeassa. Annan sydän ei tietänyt rakkaudesta sen nimeä enempää. Hän oli tosin yhteen aikaan muita hellemmästi kohdellut naapurin Mattia, köyhän itsellisvaimon poikaa, jolla oli avoin, tunteellinen sydän; mutta kun herrat rupesivat Annaa imartelemaan, unhotti tyttö parka pian köyhän ja valitsi kosioistaan Esa K——n, pastorin pojan, joka 10 vuotta oli käynyt koulua, mutta sitten lopettanut mitättömän kurssinsa ja päättänyt ruveta maanviljeliäksi. Pastori oli hänelle ostanut Kärsävaaran rälssikartanon. Tämä kartano oli suuri ja komea; se pani Annan pään pyörälle, ja silloin, muuta miettimättä, otti hän Esan sulhokseen.