Kyytimiehemme kääntyi nyt meihin.
»Tahdotteko nähdä Suosalon Annaa?» kysyi hän.
»Sinä tunnet hänen! Kärsävaaralle on penikulma; meillä ei nyt ole aikaa», vastasin minä. — »Mutta jos tiedät mitään hänestä, kerro! Onko Anna vielä vanhempana yhtä kaunis kuin oli nuorena?»
»Kauniimpi, kauniimpi!» … vastasi kyytimies. »Mutta hän ei nyt enää asu Kärsävaaralla.» Ja hän käänsi hevosen tielle, joka vei vähäiseen, mutta siistiin taloon.
»Mihin nyt?» — huusi ystäväni.
»Te tahdotte nähdä Suosalon Annaa. Hän asuu tässä talossa» — lausui kyytimiehemme.
»Mitä hullutusta tämä on!» — ärjäsi toverini.
»Mennään taloon!» lausuin minä. »Hupaista on nähdä, onko Annan kauneus säilynyt, niinkuin kyytimiehemme tässä vakuuttaa.»
Kyytimies ei vastannut mitään, vaan seisautti hevosen pihalle ja käski meidän astua sisälle hänen asuntoonsa. —
»Tämä ei ole tavallinen kyytimies», kuiskasi ystäväni, kun huoneesen astuimme.