Tämä on Jumala.
Sitten laskeusin minä polvilleni ja tunnustin hänen kanssansa, että Jumalan vanhurskauden täytyy rangaista syntiä, että me olemme ansainneet ijankaikkisen pimeyden, ijankaikkisen kadotuksen; mutta minä kiitin Häntä hänen rakkaudestaan, jonka hän oli osottanut lähettämällä ainoan poikansa maailmaan pelastamaan kadotettuja ja saattamaan heitä uskon kautta Jumalan tykö.
Sitten tunsin itsessäni, että minun nyt piti lähteä; sillä paimen ja kadonnut lammas olivat tavanneet toisensa. Voisinhan sittemmin palata ja ottaa osaa heidän iloonsa. —
Vielä kerran — viimeisen — näin hänen tässä elämässä. Hän oli nyt kauniimpi kuin ennen, sillä taivaallinen rauha lepäsi hänen otsallaan ikäänkuin hohteena siitä rauhasta, joka vallitsi hänen sydämessään. Hänellä oli takanansa pahasti eletty elämä, edessänsä taivas. Hän oli hänen kanssansa, Hän, joka hänessä kaikki oli vaikuttanut, kaikki tehnyt ja kaikki anteeksi antanut.
Hänen rauhansa oli suuren, syvän virran kaltainen, joka hiljaa laskeutuu ijankaikkisuuteen, ja hän meni kotiinsa ilman pelkoa. Hän nojautui siihen rakkauteen, joka oli hänen syntinsä päällensä ottanut. Hän turvautui Häneen, joka oli kärsinyt hänen pilkkaansa ja vihaansa, mutta joka kumminkaan ei koskaan ollut lakannut rakastamasta häntä. Hänessä toteutuivat virren sanat:
Kun lammas eksyy laumasta
Ja joutuu korpeen kauvas,
Siit' ompi paimen murheissa,
Hän nousee, ottaa sauvans,
Käy hakemaan
Pelastamaan,
Sit' ettei pedot söisi;
Ja olallaan
Vie kotiaan,
Iloiten, kun sen löysi.
Kauhea hetki.
Helmikuun 4:ttä päivää vastaan yöllä vuonna 18— kolkutettiin kovasti ovelleni. Oli kova pakkanen, Illalla olin sairaan tyköä väsyneenä ja vilustuneena palannut. Ensimmäinen ajatukseni, kun nyt kolkutuksesta heräsin, oli pelko, että minua taasen kylmään pakkaseen vaadittaisiin. Vastenmielisesti ja hitaasti nousin ja tunsin, että papillinen virkani nyt oli raskas, vaikka se velvoitti minua ilolla täyttämään kutsumustani.
Olin oikeassa; minua kutsuttiin sairaan luo. Vanha eukko, joka oli lähetetty minua noutamaan, astui kamariini.
»Kuka on sairas?» kysyin jotenkin äreällä äänellä, luomatta silmiäni eukkoon.