Olinko kuullut oikein? »Ta … kaukseen!» kerroin minä hämmästyneenä ja ihmeissäni.
Nyt on asian laita semmoinen, että takaus on varsin vaarallinen, se kun aivan useasti saa aikaan tappioita ja, mikä minun mielestäni vielä pahempi on, mieliharmia ja vihaa, semminkin kun meillä Suomessa takaukseen niin ajattelemattomasti mennään. Me olemme tässä kohden varsin velttoja. Kielto on, näet, niin vaikea; eihän takaukseen meneminen maksa nimipiirrosta enempää! Lainanottaja vakuuttaa niin varmaan, että koko sitoumus vaan on — nimeksi, ja me tunnemme itsessämme, että hän suuresti pahaksuisi, jos kieltämällä näyttäisimme epäluottamusta: me ajattelemme: »kenties voi hän velkansa maksaa», ja miten on — hän selvittää asiansa niin kauniisti — me menemme takaukseen. Hän kiittää meitä ja lähtee, mutta jättää jälkeensä meihin useimmasti huolen ja ajatuksen: »tyhmä olin!» joka ajatus aina, kun sitoumuksemme muistamme, kiusaa meitä, kunnes »odottamattomat tapaukset» tekevät lainanottajalle mahdottomaksi suorittaa velkansa, jonka me nyt saamme maksaa tahi — me kuvernöörin kautta saamme vielä suoremman käskyn: »maksa pois takaus, mies!» Tämän kokemuksen luulen jok'ainoan takaukseen menneen joskus tehneen; mutta näistä kaikista lienee suurin osa sittenkin valmis uudistamaan samaa kokemusta, jos vaan heitä »oikein osataan pyytää.». Kuinka suuria hämmennyksiä tämä on saanut aikaan ja saa, sen näkee joka päivä. Moni rehellinen mies on takauksen kautta joutunut mieron tielle. Minun ajatukseni on, että ajattelemattomalla takaukseen menemisellä teemme väärin itseämme, perhettämme ja isänmaatamme vastaan, vieläpä että sillä teemme syntiäkin. Huomatkaa, että sanon »ajattelemattomalla»: ja ajattelemattomaksi nimitän jokaista takaukseen meniää, joka ei ole valmis mieliharmitta uhraamaan ta'attua summaansa. Mutta — jääkööt likemmät mietteeni tästä asiasta toistaiseksi, kunnes joudun kertomaan pienen muistelman, minkä sana »takaus» aina herättää minussa.
»Takaukseen!» olin huudahtanut vastaukseksi Jaakkolan kysymykseen.
»Niin, pastori», jatkoi Matti. »Tämä pyyntö teitä kummastuttaa, minä näen ja tunnen sen. Itse olen minä takauslaitosta vastaan, sen te hyvin tiedätte. Mutta kuulkaahan, mistä syystä minä muita takaukseen pyytämällä poikkeen pois omista mielipiteistäni, ja jos syyni teistä ovat väärät, niin luovun koko aikomuksestani — sen tärkeämpi ei asia ole, josta perheeni kanssa äsken neuvottelua pidin. — Te tiedätte jo, mitä aion pastorille kertoa», lisäsi hän, kääntyen poikiinsa. »En muistanut, että hevoset ovat valjaissa pellolla; menkää kyntämään; päätöksemme ehditte sitten kuulla.»
Pojat kiiruhtivat ulos, isän käskyä totellen, ja kun Leena ja tytötkin vetäysivät tupaan, jäin minä Matin kanssa kahden kesken.
»Salmela myydään huutokaupalla Heinäkuussa», alkoi Matti. »Minä olen miettinyt ostaa sen.»
»Salmela!» kerroin minä, ihmeissäni. »Mitä mietit, Matti: oletko viisas?»
Matti hymyili. »Te kummastutte aikomustamme, sen minä edeltäkäsin tiesin. Salmela maksaa vähintäin 15 tuhatta ruplaa. Se on herrashovi, kahden manttaalin kartano, johon verraten Jaakkola on mitätön torppa. Mutta kuinka paljon luulette Jaakkolan tuottaneen minulle niinä 28 vuotena, joina se minun hallussani on ollut?» Että Matilla oli rahoja lainassa, sen tiesin minä, vaan kuinka paljon, sitä en tiennyt, eikä hän koskaan ollut siitä puhunut, yhtä vähän kuin minä olin sitä kysynyt. Minulle oli tämä päivä todellakin kummastuksen, ja kummastellen hiljaisen Matin viimeistä kysymystä, hänen, joka ei koskaan tahtonut omasta itsestään puhua, katselin häntä mitään vastaamatta.
Mutta Matti ei nyt minun herännyttä uteliaisuuttani tyydyttänyt. Sen sijaan näkyi hänen ajatuksensa juoksu käyneen toisaalle, sillä hänen kasvonsa, jotka tähän saakka olivat osottaneet hiljaista tyydytystä, muuttuivat surullisiksi.
»Kuinka kummallisia olentoja me ihmiset kumminkin olemme», sanoi hän hiljaa. »Kuinka ylpeys ja koston himo meitä kiihoittaa, vaikkemme sitä tiedäkään! Kuulkaa, herra pastori, pieni tapaus nuoruudestani, ja kun sitten sen valossa tuomitsette minun nykyisiä aikeitani, sanokaa, selittäkää minulle, mikä se oikeastaan on, joka minua näihin aikeisiin ajaa?»