— Lue, lue.
Elias avasi kirjeen ja luki.
"Vihdoin olen saanut tietä missä sinä olet, mutta älä luule että niin kätköistä paikka mailmassa löydät, jossa en minä sinua löytäisi. Lapsesi elää, suuri lihava ja vanka poika, joka jo puhuu aikaa lailla, mutta jolla ei ole muuta kuin ryysyjä peitteeksi ja tilkkuja vaatteeksi. Niinkö Emma lupauksensa pitää? senkö vuoksi etten minä mitään pastorille ilmoittanut ja en nytkään, ehkä sopisi, hiiskua sanaa Anströmille. Missä ovat ne 15 riksiä vuodessa joita lupasitte ja joita en ole muuta kuin kerran saanut, ehkä jo 3 vuotta on kulunut. Minä olen Pietarsaarilais-merimiesten kautta kuullut, ettäs olet naimiseen menossa kauppamies Anströmin nuoremman pojan kanssa! Silläkö lailla tuummaat lupauksestasi päästä. Luutnantti Lindin murhasta puhutaan vielä ja veljensä sanotaan Suomessa jossakussa tappeluksessa kaatuneen. Varokaas itsenne vaan! Muistakaat etten minä tarvitse muuta kuin avata suutani ja sanoa: Minä tiedän kuka sen murhan teki ja syyn siihen, niin saisitte nähdä enkö saisi enemmän kuin viisitoista riksiä! Vielä odotan minä 3 kuukautta, ellei raha sillä aikaa tule, niin käyköön kuin olette itse tahtoneet. Ystävällisesti Maria Bohm."
— Mistä olet saanut tuon kirjeen, huusi Elias hirmuisella äänellä?
— Muistatkos että lupasit malttaa mieltäsi — sanoi Aato hiljaisesti.
— Mistä olet saanut tuon kirjeen? — huusi Elias vielä hirmuisemmalla äänellä.
— Emmalta — sanoi Aato.
— Emmalta! sinä valehtelet, sinä valehtelet — Emmalta! — ei, se on mahdotointa — sanoi Elias hiljemmalla äänellä; — Emma murhaaja ha, ha, ha, miten saatin räpäystäkään uskoa sitä. Ei, Veljeni! tuon kirjeen on joku, joka kadehtii onneani kirjoittanut…
— Se on Emmalla ollut, älä luota häneen, veljeni … älä!…
— Ole vaiti, hääväki odottaa, mennään sisään.