Sitkeä kuin Suomalainen on sanan parsi, mutta kuka olisi Eliaksena uskonut Emmasta jotain pahaa.
VII.
Häät olivat pidetyt, ensi lumi peitti jo maan, Anströmi perheenensä olivat muuttaneet kaupunkiin. Aurinko oli koko päivän — se oli 1 päivä Joulukuussa — kätkenyt itseään, ilma oli sumunen ja valkea lumi — kuollon kaltainen — käärei niityt, pellot ja kadut. Ilta-valkean edessä istuivat Elias ja Emma, syleillen toisiaan.
— Rakas mieheni, sanoi Emma, lupaatko täyttää anomukseni?
— Olenko koskaan mitään sinulle kieltänyt?
— Et ole, ja juuri se sytytti toivon rinnassa, että sinä nytkin täytät tahtoni.
— No sano kultani?
Emma loi silmänsä alas ja rukoili: Anna minun lähteä Ruotsiin jouluksi.
— Oletko vimmassa, kuka nyt talven tullessa lähtee matkalle.
— Minä arvasin jo että kieltäisit.