— Mutta mitä sinä siellä tekisit?
— Minä sain tän'aamuna kirjeen tädiltäni — hän pitää paljon minusta — nyt on hän sairas, eikä kukaan hoida häntä niin, kuin hän ansaitsee ja tarvitsee. Hän rukoilee minua ja käskee tulla tykönsä. Elias, et sinä ole kova, minä sen tunnen. Ehkä hullulta pyyntöni näkyy, niin et sinä raski kieltää, rakas Eliakseni! — Ja Emma löi kätensä Eliaksen ympäri ja katseli rukoilevilla silmillä häntä.
— Kuka voi kieltää mitä sinä pyydät, — sanoi hän ja pyhki Emman silmistä käherän. Mutta kuin oikeen ajattelen niin on se joulun edellä mahdotoin — minun pitäisi seurata sinua, mutta minulla ei olisi aikaa. — Tuo ei nyt kumminkaan tulisi kysymykseen, sillä Aato saattaisi lähteä puollustajaksi, mutta jää ei kanna vielä kaukaan aikaan ja ympäri meren meneminen Oulun kautta viivyttää sinun kuukausia.
— Mutta sinä päästät minua heti kuin se kantaa?
— Päästän ja tulen itse kanssasi.
— Kiitoksia, monta tuhatta kiitosta, minä tiesin, että hellä sydämmesi ei suo tätini kuolevan outoin käsiin.
Samassa tuli poika ja käski Eliasta ulos.
Emma oli yksin.
— Haa — puhui hän itsekseen — Elias, et sinä tiedä ketä syleilet, et sinä tiedä että vaimosi on murhaaja, että hän on mustilaistyttö. Sinä vaadeit minun sanomaan sukunimeäni; — semmoista ei ole minulla omaa koskaan ollut … ha … ha … minä sanoin kuin kysyit, minä sanoin Lind — sinä vaalenit … ha … ha … ha. Lind! sanoit sinä, niin oli senkin nimi, jonka minä vimmassani tapoin isossa Kyrössä, ha … ha … ha… Sinä murhasit toisen, vaimosi toisen … me olemme yhtäläiset… — Emma tukisteli takaan. — Ei — sanoi hän — sinä olet enkeli, minä olen piru, minä laskin puukkoni, minä löin sen sydämmeesi … no niin … miksis petit sinä minun — minun joka rakasti sinua enemmän kuin Jumalaa… Mutta olenko nyt onnellinen?… silmänsä, jotka vakavasti katsoivat minua vielä kuolemassa … hyi … vereni jäähtyy, pois paha, hirveä muisto, sinä kuoletat minua. Mutta jos tuo akka, jonka hallussa lapseni on, pettää minua, jos hän, joka seisoi vuoteen vieressä kuin terä puhkasi sydämmen, ei pidä valansa… Oh … Jumala! hän uhkaa kaikki ilmoittaa, ellen viimestään uudeksi vuodeksi laita hänelle rahaa … ha … ha! ilmoittakoon — kuin uusi vuosi tulee makaat sinä mullassa, sillä Elias vie minun tykösi, — minun lapseni! sen minä … ei, sen minä otan omakseni, minä sanon sen olevan tätini… — Emman katsanto oli hirveä ja hirveni vielä enemmin. — Jumala — sanoi hän — miksi minä sen työn tein, miksi en antanut kukoistavan tytön kukoistaa — miksi katkasin minä elämänuoransa … haa … minun täytyi se niin tehdä — minun täytyi … hän tiesi osan salaisuudestani ja … joka sen tietää sillä on hauta valmis…
Vaimon kasvot olivat kauheat, silmistään loisti helvetin tuli. Hän nousi, hän kohensi hiileksi palannutta valkeaa takassa.