No, miksi ei hän mene, miksi seisoo hän, mitä miettii hän.
Elias seisoo hänen sivulla. Kuun valo näyttää työn, puukonpää haavan, verinen käsi murhaajan.
Mutta kuka toi Eliaksen nyt keski yönä tänne?
Tuskin oli Emma avannut Aaton oven kuin Hanna hirmu-äänellä huusi Eliaksen vuoteen vieressä: Herää Elias, herää Emma, isäni on tullut halvatuksi. Elias oli heti jalkeella, hän riensi ukon vuoteelle ja näki — ruumiin.
— Mutta missä Emma on — oli hän kysynyt, hänestä ei kukaan tienyt mitään.
Elias riensi Aatoa herättämään, hän tuli kartanolle, tuuli vinkui lehdettömissä oksissa.
— Ha … ha … ha — kuului kadulta — nyt on pimeyden hetki, nyt vuotaa viaton veri, sen tunnen … ha … ha … ha … veli verensä veljen verisellä miekalla vuodattaa, ha … ha.
— Hullu Maija! jupisi Elias ja juoksi terävämmästi; hän huusi mennessään palkollisille, joista jo muutama oli kuullut rähinän ja hypyn, hän avasi Aaton oven ja hän näki — Aaton ja Emman.
Mitä nyt seuraa siihen ei kynäni pysty, minä kysyn vaan: Oletkos koskaan tuntenut tuskan, hirveän tuskan ei ruumiissasi, kuin sielussasi. Onko ylkäsi onko rakastettu morsiammesi pettänyt sinun. — Vaan mitä minä kysyn, se tuska ei ole mikään Eliaksen tuskan suhteen. Hän näkee rakastetun ystävänsä, veljensä murhattuna ja murhaaja on — oma vaimonsa — rakastettu puolisonsa.
Hän seisoo kuin kiini-isketty, hänen huulensa ovat siniset, hänen silmänsä ovat päästänsä pudota.