»Annappas, kun koettelen!»
Tant Fiina veti sen ulos taskusta — ja kiljasi. Minä en silloin joutanut sanomaan hänelle »hyvästiä» enkä »hyvää yötä», niinkuin oli kotona neuvottu, vaan erosin hänestä äkkiä.
Seuraavana aamuna kun tulin kouluun, sanoi Tant Fiina, että olin ollut »tuhma», ja antoi minulle kahden kesken »riissiä». Mutta kotona sain kaikkein nähden »selkääni», siitä syystä että olin ollut »sikamainen ja hävytön». Tant Fiina oli käynyt kielimässä siellä.
* * * * *
Kansakoululaiset tappelivat keskenään, juoksivat ja huusivat; viskoivat kivillä toisiaan ja muita koiria; kiroilivat keskellä katua; särkivät linnun pesiä; panivat kirjansa Tant Fiinan turnyyrille ja työnsivät kuolleen rotan minun taskuuni — kaikki ihan onnekseen. Mutta minä sain kärsiä siitä syystä, että ainoastaan arvuutin Tanttia. Pakkoko hänen oli panna kättään minun taskuuni?
Näin jouduin ensi kerran elämässäni kahdenlaisen moraalin uhriksi.
Mieleni teki pois Tant Fiinan koulusta.
Kun sieltä vihdoin pääsin lyseoon, tulin tuntemaan, että vanhempain toverien moraalina oli pehmittää heikompia. Heikompien velvollisuus oli juosta pakoon ja vaatia vahingonkorvausta vielä heikommilta.
Tunnilla saivat etevämmät nauraa toisten tuhmille vastauksille, mutta menipäs kovapäinen vetämään suutansa vinoon, vaikka kuinka olisi kutkuttanut, niin äkkiä opettaja hihkasi, ettei saa »irvistellä», ei »turskua» eikä »hirnua» — aina naurun laadun mukaan.
Sittemmin olen pitkin elämääni huomannut, että moraali aina on riippuvainen asianhaaroista.