»Luomisen herrat!
»Tervehdän teitä, te jalot sankarit; te joiden korvia ei ole särkenyt minkään öisin vinkuvan veivittömän posetiivin säveleet; te joille ei mikään maitohampainen suu ole koskaan sanonut: 'pappa nam-nam!' — te jotka ette koskaan ole tarvinneet maksaa toivorikasten poikienne kapakkavelkoja; te joita ei itse avioliiton nerokas keksijä ole saanut osakkaiksi yhtiöönsä! — Avioliiton keksijä … niin — ainoa, joka ei ole ottanut patenttia keksinnölleen. Ja se keksintö on kuitenkin hankkinut leivän useammalle ihmiselle kuin mikään muu: miljoonille vaimoille ja lapsille, jotka eivät olisi muuten voineet tulla toimeen.
»Rakkaat ystävät — herroja minä tarkoitan. Nämä toiset, hevoset nimittäin, eivät suvainneet tulla sisään. Eivätkä he oikein tänne kuuluisikaan. Sillä minun ymmärtääkseni ei meitä mikään niin suuresti muistuta avioliiton kirouksesta kuin nämä hevoset. Mies on hevonen, vaimo on reki: mutareki, lumireki tai oikein kivireki — taikka karhi, tuhatpiikkinen sikinsokinkarhi.
»Niinkuin hevosella on neljä jalkaa, niin on avioliitossakin neljä jalkaa. Mutta avioliitolla ovat pahemmat jalat kuin hevosella. Hevosen jalat eivät tavallisissa oloissa toki potki toisiaan, mutta avioliiton jalat kyllä taipuvat siihenkin ja moneen muuhun. Välistä voivat nämä jalkaparit olla hyvin kaukana, penikulmien päässä toisistaan; välistä taas hyvinkin lähekkäin.
»Hevosella ei ole yhtään kättä; avioliitolla ei myös ole yhtään kättä — tarkoitan semmoista kättä, joka voisi tarttua lasiin. Sillä jos aviomies sen tekisi, niin mistähän sitte saataisiin hakea perheen kastrullia? Muutamia jäännöksiä ehkä löytyisi miehen päästä. Ja sitte ei voitaisi keittää ruokaa moneen aikaan.
»Ajatelkaa aviomiestä, joka tulee kotiin sillä tuulella että näkee esineet monen kertaisina, näkee kolme — neljä — viisi vaimoansa ja niillä kaikilla kastrullin kädessä! Ajatelkaa vielä, että sitte aamusella yksi vaskiseppä takoo miehen päätä ja toinen korjaa kastrullia!
»Täällä monen virstan päässä kaikista kastrulleista ja kaikista aviovaimoista voipi näin kauheita asioita ajatella ja niistä puhua. Täällä voimme näyttää, että meillä on kädet, jotka voivat tarttua lasiin; osottaa ettemme ole aviomiehiä emmekä hevosia. Sydämestäni soisin, että näiden maljaimme kuorena olisi kastrulli, voidaksemme oikein näyttää, mitä me täällä uskallamme.
»Eläkööt naimattomat!»
KAHDEN SUUTARIN RAKKAUS.
Lehteni ilmestymispäivän jälkeen tuli toimistoon nuori mies, joka sanoi olevansa Jooseppi Nahkanen, suutarin ulosoppinut, ja tietävänsä senverran maailmasta kuin joku toinenkin.