»Hyvää iltaa, Liisa!»
Ei vastausta.
»Mikä sulla on? — Istu vaan! Enhän minä… Sentähden tulin tähän katsomaan, kun minun piletissäni oli numero 27. Istu vaan!»
»Sinun piletissäsi! Milloin sinulla on pilettiä ollut? — Sillä tavalla ilkiät pettää ja häv —». Puhe keskeytyi kyyneleihin. »Tuoss' on sun pilettisi!» Liisa heitti vihoissaan Joosepin antaman keltaisen vapaapiletin hänen eteensä lattialle.
Jooseppi ei tästä ymmärtänyt mitään. Hämmästyneenä kumartui hän, ottaakseen Liisan heittämän lipun lattialta. Samassa nousi Liisa sijaltaan ja meni tiehensä, jonnekin sivulehterille.
Jooseppi istui hänen sijalleen ja koetti ajatella syytä Liisan vihaiseen käytökseen. Olisiko tuo saanut tietää, että hän oli myynyt liivinsä? Ei millään muotoa, sillä se tapahtui ihan hänen lähteissään, eikä siitä tiennyt kukaan muu kuin ostaja, eräs torikauppias.
Hänen mietteensä keskeytti muuan, joka koetti tunkea häntä pois sijaltaan. Jooseppi katsoi ja näki, että se oli Liisan äiti, hänen tuleva anoppinsa.
»Minulla oli numero 27», sanoi eukko.
»Kyllä minulla oli myös.»
»Koetetaanhan mahtua tähän.» Eukko työntäytyi rakoon ja Joosepille tuli aika ahdas. Eukon silmistä näkyi, ettei hän uskonut Joosepilla olleen minkäänlaista pilettiä.