Lestisen Kusti oli valinnut toisen tien kuin Jooseppi — toisen tien
Liisan sydämeen. Hän koetti ensin voittaa äidin luottamuksen. Siinä
tarkoituksessa oli hän nyt tuonut eukon näytelmähuoneelle. Itse oli
Kusti jäänyt alas tupakoimaan.
Mutta Kusti tuli, eikä kauan viipynytkään.
»Missä se on 27:s sija?» kuuli Jooseppi Kustin kyselevän.
Jooseppi oli kuin hiilillä paistettava ahven, ihan pyörällä.
Kohta sai Kusti selville, että Jooseppi oli vallannut 27:nnen sijan. Hänen vihansa julmistui. Liisan äitiä ei ollut tänne tuonut kukaan muu kuin hän, Kusti Lestinen, suutarin ulosoppinut ja kaikin puolin kunniallinen mies — ja nyt oli Jooseppi tunkeutunut hänen tielleen.
»Kuules, Nahkanen! Minulla on 27:s sija.»
»Mutta minulla … kyllä se oli minullakin.»
»Vai oli!»
Kusti meni ovenvartijan luokse ja otti lippunsa, saadakseen oikein masentavasti näyttää Liisan äidille, minkä arvoinen mies Jooseppi Nahkanen oikeastaan oli.
»Tässä on minun lippuni. Näetkös numeroa?»