Jooseppi ei tainnut mitään. Hän tiesi kyllä olevansa oikeassa. Mutta Kusti todisti nyt hänen viekkaudella ja väkivallalla tunkeutuneen ihmisten seuraan. Joosepin täytyi nousta.
»Olisit ostanut piletin», pilkkasi Kusti, »niin olisit saanut olla täällä. Et olisi juonut sitä liivisi hintaa…»
Enempää ei Jooseppi kärsinyt kuulla. Hänen täytyi päästä pois. Anopin kuullen puhui liivin myynnistä!
Lestisen Kusti oli sattunut myymään liivinsä samalle torikauppiaalle kuin Jooseppikin, ja silloin oli hän saanut tietää, että Jooseppi oli tuonut sinne liivinsä vähää ennen.
Heleä nauru soi Joosepin korvissa hänen lähteissään. Se ei ollut
»Pukkisen matamin» nauru näyttämöltä, vaan Joosepin toivotun anopin.
Nyt kävi Jooseppi piletin myyjäin ja ovenvartijain kimppuun. Ensin näytti hän heille Liisalle antamaansa vapaalippua ja kysyi:
»Mikä tämä on?»
Ei kukaan tuntenut sitä miksikään.
Sitte sai hän tietää, että perälehterin lippuja oli myyty useampaan kertaan, niin että siellä nyt tuskin sopi seisomaankaan.
»Koetelkoot sovitellata!» lohduttivat he itseään ja Jooseppia.