Jooseppi tunsi, että häntä oli katalasti petetty. Veli, tuo soittaja, oli hänelle antanut lipun, jolla ei tehnyt mitään. Liisan oli täytynyt itsensä ostaa piletti. Sitte oli myyty sama sija Liisalle, Joosepille, Liisan äidille ja Lestisen Kustille. Kaikesta tästä sai Jooseppi yksin kärsiä.
Kostonhimo kiehui hänen povessaan. Aluksi päätti hän tappaa veljensä, sitte Lestisen Kustin ja sen torikauppiaan, piletinmyyjät, ovenvartijat, näyttelijät ja kaikki.
Ulos hän lähti viileään talvi-ilmaan. Se vähitellen jäähdytti hänen tulistunutta vertaan. Ehkä veli oli syytön; ehkä siinä kohden oli joku erehdys, joka voi kerran selvitä.
Mutta se ainakin oli varma, että rukkaset hän nyt Liisalta sai.
Ilmankos se vapaapiletti olikin keltainen!
TAITEEN HARRASTUSTA ELI KETTUSEN KIHLAUS.
Näinä päivinä arveli hra Antti Kettunen tehdä jotakin suomalaisen teatterin hyväksi. Kettunen oli sivistynyt mies, vaikka ei mikään kirjanoppinut — kaksi luokkaa oli käynyt lyseota. Mutta sivistynyt hän oli. Sen huomasi siitäkin, että hän aina piti keppiään takapuolellaan pitkin selkää ja hyräili jokaisen vastaantulijan kohdalla, vaikka ei ensinkään ollut laulumies.
Hra Kettusella oli muutamia vanhoja ystäviä porvarisäädystä, joita hän monasti oli houkutellut suomalaiseen teatteriin. Mutta he olivat kovin syvälle vaipuneet kauppa-asioihinsa, ja näytelmätaide ei heidän mielestään kuulunut niihin. »Sellaiset hommat tietävät konkurssia», sanoivat he ja näyttivät hyvin salaperäisiltä. Toiseksi sanoivat he, että jos heidän jolloinkulloin täytyy olla naisväen seurana teaatterissa niin he aina menevät ruotsalaiseen, sillä sinne kokoontuu muitakin liikemiehiä, ja nämä teaatterissa käynnit voi siten yhdistää asioimatoimiin. Mutta kuka suomalaisessa teaatterissa käy? Ei etevää porvaria yhtään; huonompaa yleisöä vaan, jolla ei ole muuta huvia teaatterista kuin paukuttaa käsiään ruumiinsa lämpimäksi. Ja näytteleminen sitte — se on vaan sellaista tuherrusta.
Hra Kettunen ei heitä suuresti vastustanut, sillä hän ei teaatterista oikeastaan välittänyt mitään. Kävi suomalaisessa teaatterissa sentähden, että neiti Liina Lintunen myöskin kävi siellä. Ja luonnollista on, että hra Kettunen oli likellä neiti Lintusta. Toinen syy siihen, ettei Kettunen näitä porvareja suuresti vastustanut, oli se että hän oli erään kauppiaan vanhempi konttoristi — sangen taitava ja luotettava virassaan — ja hänellä oli raha-asioita usean liikemiehen kanssa, sillä tavalla nimittäin, että hra Kettusella ei ollut koskaan saatavaa heiltä. Ja semmoiset raha-asiat masentavat vastustamisen halun.
* * * * *
Hra Kettunen kysyi telefoonilla, onko kauppias Lindström kotona.
Kauppias Lindström tuli telefoonin luokse.