Yht'äkkiä välähtää pihalle valoa, ja palanen törinää läiskähtää avaruuteen. Ulos tulee puolikymmentä päihtynyttä herrasmiestä, Jormalainen keskellä, pullo kummassakin kädessä. Hoippuroivat lyhdyn kanssa Liinaharjan luokse. Asiana näkyi olevan katsoa, kuinka Jormalainen tyhjensi pullot kauravasuun.
"Syö sinä samppanjaa, Liinaharja, hih! Mutta me juodaan", hihkui
Jormalainen ja löi hevosta kämmenellään lautaselle, että se vavahti.
Liinaharja peloissaan ei suostunut edes haistamaan koko herkkua. Seisoi
vain korvat luimussa.
"Eikö passaa ryökkinälle samppanikalja, häh?" Ei tullut apua uudestakaan läimäyksestä.
"Ei se ole sahajauhoa tuo", koetti taannoinen kaskuniekka huomauttaa. Mutta kukaan ei sille kallistanut korvaansa. Nyt oli Jormalaisen päivä, ja häntä vaan nyt huomattiin, sillä hänen palkintorahansa olivat liossa.
"Eläköön suomalaisen tammarodun isä!" sai muuan mokeltaneeksi, ja toiset alkoivat mölytä: "eläköön!"
Herrat jäivät vielä toikkaroimaan pihalle, kun Pehkonen pimeässä salaa pujahti ulos portista ja lähti astumaan majapaikkaansa. Hän oli jo ihan selvä.
* * * * *
Vasta loppuviikolla oli Jormalainen ajanut kotiinsa, hurjasti kuin aina ja kovin pahalla päällä. Palkintorahoista ei ollut mitään jälellä; ne olivat luistaneet kapakoihin ja kaikkeen pahuuteen joka penni. Mutta joutivat mennä — helposti nuo olivat tulleetkin, vajaan kuuden minutin ajosta. Oli hän tosin saanut myös kiitoslauseen "hevosen hyvästä hoidosta", vaan se ei taskua paljon lämmittänyt.
Hän koetti nukkua, mutta ei saanut unta. Päätä pakotti kovin, suu maistui pahalta, koko elämä tuntui ilkeältä. Jormalainen ei ollut ensimäistä kertaa tässä tuskassa. Aina hän oli siitä jollakin neuvolla päässyt. Varmimmaksi keinoksi hän oli havainnut liikkumisen ulkoilmassa, varsinkin jos pääsi vähä hikoomaan. Sentähden nähtiinkin Jormalaisen usein kohmeloaamuinaan lähtevän ulkotöille, vaikka hän muulloin tarkasti varoi työntekoa. Sitä keinoansa hän päätti käyttää nytkin. Otti tuuran olalleen ja meni sytemään ranta-avantoa. Pulskalta se näytti, kun isäntä itse löi jäätä; ihmetellen sitä katselivat pihasta rengit ja piiat. Kyllä siinä pian sai lämpimänsä.
Tämä työ kuitenkin tunnosti lukeutuvan vähäksi tällä kertaa. Päivällisellä ei vielä ruoka maittanut. Saadakseen elämänsä oikein korjautumaan, päätti isäntä mennä työhön iltapuoleksikin.