Jos köyhä väki ei missään muualla pidä puoliaan, niin ainakin rippikirjoituksissa. Siellä on heillä ehdoton enemmistö, ja siellä he ovat melkein kuin kotonaan. Mutta varakkaammat ja ylhäisemmät tuntevat niissä tilaisuuksissa olevansa jotenkin vieraita, niinkuin ei heidän paikkansa olisi siellä. Sentähden he harvoin sinne tulevatkaan itse, vaan ilmoituttavat muilla ripin tarpeensa.
Antti Hentusen ja hänen rouvansa puolesta esimerkiksi oli vaan renki läsnä rippikirjoituksessa, vaikka he eivät olleetkaan ihan ensimäisen luokan herrasväkeä.
Viraltaan ja arvoltaan Antti Hentunen oli maakauppias, ja meille lienee jotenkin yhdentekevä, millä lailla hän oli päässyt siihen asemaan. Kenties tämä seikka enemmän liikutti erästä herrassa nukkunutta entistä maakauppiasta, jonka puotipalvelijana Antti oli ollut nuoruudessaan. Mutta muulle maailmalle ei ole tarpeellista tietää, millä hetkellä ja mistä lähteestä Antti sai kutsumuksen ruveta omantakeiseksi kauppiaaksi. Hän on nyt maakauppias, ja sillä hyvä. Elää omillaan ja elättää muitakin, joka on vielä parempi.
Ensimäiseksi, luulen minä, huomasi Antissa näitä edistyksen mahdollisuuksia ja ylöspäin pyrkimisen oireita edellämainitun herrassa nukkuneen entisen maakauppiaan Liisa niminen sisäneitsyt. Ja arassa, puhtaasti neitseellisessä sielussaan hän päätti ottaa osaa näihin pyrinnöihin, tukea niitä ja olla myös mukana, jos ne joskus hedelmän kantaisivat. Kerran hämärissä, kun ei ollut muita kotona, se asia päätettiin, sillä tavalla ettei sitä käynyt enää purkaminen. Oli siinä syytä kummassakin. Alku oli Liisan tekemä, ja sentähden minusta oli hänessä enemmän syytä. Mutta kukapa minua uskoo? Jos tapaus olisi semmoisenaan tullut valkeuteen, olisivat kaikki päättäneet sen Antin syyksi, ja kaikki olisivat katsoneet kieroon häneen. Siihen kait Liisa olikin perustanut laskunsa.
Ei auttanut muu kuin ruveta yksiin leipiin eli, kauniimmasti sanoen, "yhdistää kohtalot." Vanhukset arvelivat, että tottapa lie jumala valinnut heidät toisilleen. Ja miks'ei olisi jumala valinnut näitä aviopuolisoja niinkuin muitakin? Itse he vaan olivat, mahdollisten erehdyksien välttämiseksi, vähä ohjailleet tätä valintaa. Ja jouduttaneet.
* * * * *
Kymmenen vuoden kuluttua vasta oikein voi nähdä, kuinka hyvästi Antti ja Liisa soveltuivat toisilleen. Silloin heillä jo oli neljä lasta, joista vanhin kahta viikkoa nuorempi kuin heidän kirkollinen avioliittonsa. Heillä oli myös Mikko niminen puotilainen, josta ei kukaan olisi osannut arvata, aikoiko hän koskaan avata omaa kauppaa, vai eikö.
Kauppias Hentunen oli tähän aikaan hyvin paksu ja hyvin pyöreä. Lyhyempi hän luultavasti ei ollut nyt kuin ennenkään, vaikka näytti semmoiselta kerältä. Silmät olivat kutistuneet hyvin pieniksi, ja kasvoilla oli kukoistava väri. Kuitenkaan hän ei ollut terve. Kävi joka kesä Kuopion kuuluisassa kylpylaitoksessa, istui savessa ja kiipesi kylvyn jälestä Puijon rinnettä — kaikki lääkärin määräyksen mukaan.
Syynä sekä hänen pyöreyteensä että kylvyn tarpeeseensa oli hänen käyttämänsä omantakeinen kirjanpito. Hän ei näet tyytynyt siihen, että Mikko hoiti hänen tavallisia kauppakirjojaan, vaan sen ohessa hän itse omakätisesti hoiti neljää erikokoista nassakkaa, ehkäpä vielä huolellisemmin kuin Mikko puotikirjoja. Muut olivat pyöreäkylkiset, paitsi yksi, jota voisi sanoa "muistikirjaksi." Se oli litteä, veti kaikista vähimmän ja kulki aina taskussa. "Kassakladi" oli puotikamarin uunin takana, "pääkirja" vaatekaapin nurkassa ja "varastokirja" kellarissa. Näitä kirjoja hän "vei" vähä toisin puolin kuin varsinaisia kauppakirjoja kuletetaan. Siirsi näet vähitellen varastokirjan sisällön pääkirjaan, josta taas tarpeen mukaan täytti sekä kassakladin että muistikirjan. Yhtä uuttera kuin Mikko oli täyttämään hänelle uskottua kladia ja muistikirjaa, yhtä uuttera oli kauppamies tyhjentämään omiaan. Mahdollisesti hän luuli tämän olevan sitä aina mainittavaa "kaksinkertaista kirjanpitoa."
Muuten hän oli erinomaisen hyväluontoinen niinkuin aina lihavat miehet, ja peräti vähä välitti muista asioista kuin omasta kirjanpidostaan. Mikkoa kohtaan hän oli enemmän toverin ja ystävän kuin isännän kannalla. Aina kun Mikko jostakin syystä oli työlästynyt ja uhkasi muuttaa pois, rukoili kauppamies itkusilmin häntä jäämään.