On! Joka iltahuudon jälkeen luetaan Isämeitä täydellä vatsalla, kirkkoon lähetetään sunnuntaisin komennuskunta, ja kun syömään ruvetaan, kuunnellaan lusikka kourassa, kuinka vetreäkielinen mies sivauttaa rukouksen "kaarneen pojista." Jos se ei tunnu lähtevän niin joutuisasti kuin miesten vatsa vaatisi, tarttuu lähin aliupseeri keskeltä kiini ja riuhtasee ruokaluvun yhdessä vilauksessa loppuun, yli kivien ja kantojen — "aamen!" Silloin on jo useimmalla lusikka vadissa ja pala suussa.
Mutta Ahonen, se ylioppilas, väitti ettei sotamiehen uskonto ole kristinuskoa, koska hänelle ei opeteta mitään Aaprahamista, Iisakista ja Jaakopista eikä kuningas Taavetista ja hänen suvustaan, vaan Venäjän keisarista ja häntä ympäröivistä tähtisikermistä. Se on kaldealaista tähteinpalvelusta, niin hän sanoi. Katkismuksenkin hän oli kyhännyt nuorelle sotamiehelle, yksinkertaiseen muotoon:
Vänrikill' on tähti yksi, aliluutnantilla kaksi, kolme niit' on luutnantilla, neljä alikapteenilla, mutta kapteen' on paljas kuin kuu.
Everstillä ei oo yhtään, eikä kenraalilla mitään, kolme everst' luutnantilla, kolme kenraal' luutnantilla, kahteen kenraal' majuri tyytyy.
Kunniata tehdä nuille muista, tähdille ja kuille, myös lipuille, standaareille, vaan ei tarvis vertaisille. — Karta siviililäistä konnaa!
Viimeinen säe oli veisattava muissa värsyissä kahdesti, vaan viimeisessä kolmasti.
Kunnianteon ohessa on sotamiehen tarkoituksena taistella valtakunnan ulkonaisia ja sisällisiä vihollisia vastaan. Ahonen puolestaan ei koko sotaväessä-oloaikanaan sanonut nähneensä muita vihollisia kuin ruostepilkkuja kiväärissään, sekä sisällisiä että ulkonaisia.
Niinmuodoin olisi sotamiehen ulkonaisessa elämässä nämä kaksi pääkappaletta: kunnianteko ja kiväärin puhdistus.
Entäs sisällisessä? — Ahosen mukaan siinä on myös kaksi pääkappaletta: lomalippu ja rakkaus.
Mutta luutnantti sanoi Ahosen oppia vääräksi opiksi. Minä en tiedä.