Kokoukseen jäi vaan muutama kymmenkunta raittiusmiestä ja joukko uteliaita neitosia. Heille pidettiin ensin tervehdyspuhe, jossa kerrottiin raittiusasian vähitellen vievän voiton vihollisistaan. Näitä vihollisia kuvattiin kovin julmiksi ja voimakkaiksi. Sitä vaan en saanut selville, missä niitä lienee. Taistelua sanottiin tarvittavan vielä, oikein tuimaa taistelua.
Tämän jälkeen luetuista toimintakertomuksista kävi selville, ettei oltu raittiusasian edistämiseksi kuluneen vuoden ajalla tehty yhtään mitään. Syitä siihen oli kaikenlaisia, ehkäpä niiden joukossa myös innon laimentuminen. Mutta asia on suuri, paljo työtä tehtävänä, niin että sietää sitä tästä puoleen ponnistella kahta uhemmin.
Sitte seurasi muutamia kysymyksiä, joista kaikki olivat yksimieliset, paitsi viimeisestä, nim. tulevan kokouksen paikasta. Siitä keskusteltiin ja lopuksi äänestettiin.
Nyt tuli torvisoittokunta huoneeseen, ja kokous muuttui kansanjuhlaksi. Ensin saatiin kuulla hyvin pitkä ja hyvin asiallinen raittiusesitelmä, jossa kerrottiin raittiusliikkeen synty ja leviäminen meillä aina niistä kolmesta Vaasan naisesta nykyhetkeen asti. Sitte selitettiin suurella asiantuntemuksella juomarin kaikki vehkeet ja kujeet, kuinka hänellä on olevinaan paljo tärkeitä asioita ulkosalla, mutta ei olekaan muuta kuin juonti mielessä j.n.e. Lopuksi laskettiin raittiusaate kaikkien läsnäolijain sydämelle, ja koska naiset meillä olivat raittiustyön alottaneet, niin varsinkin naisten sydämelle se painettiin — tällä kertaa kai noiden uteliasten neitosten, jotka kiusaksi asti odotuttivat itseään. Ulkona näet olivat pojat jo aikoja sitten sopineet illan ohjelmasta.
Kun tästä esitelmästä oli selvitty, nousi puhujalavalle mies, jonka koko ulkomuoto jo oli ankara varotushuuto juoppoutta vastaan: kasvot tekivät saman vaikutuksen kuin maalittomaksi hangattu tuolin pohja; nenä oli aikojen vaihdellessa saanut käsniä punaisuutensa peitoksi; hampaat harvat ja keltaiset. Mutta hän puhui sujuvasti ja kauniisti, vaikka en parhaalla tahdollanikaan voi sanoa, mitä hän puhui. Se oli mestarillinen kokoelma kauniita sanoja ja lauseita, joihin kiinnyin niin etten huomannutkaan, oliko niissä ajatusta. Raittiuden vihollisille hän juonitteli, se jäi mieleeni.
Paljoa paremmin muistan sitä seuraavan esitelmän sisällyksen. Puhuja otti selittääkseen, mikä on kapakoitsijan mestariteos: sekö joka makaa maantienojassa — ei — vaan se joka istuu lukkojen takana, juovuspäissä tehdystä murhasta.
Tuontuostakin olivat toimivat henkilöt pistäytyneet sisähuoneissa teetä juomassa. Minusta myös tuntui siltä kuin olisin sen ansainnut, sillä vähemmälläkin jo pitäisi päästä raittiusmiehen "rankiin". Mutta tuskin olin saanut lasin huulilleni, kun kuuluu kilistys semmoinen, jota soittoneuvojen puutteessa käytetään "fanfaarin" asemesta. Ja eikös vaan tuo käsnänenä taas ole valmis pitämään puhetta. Luulin hänellä olevan aikomuksena kiittää talonväkeä vierasvaraisuudesta, niinkuin juopot tekevät, mutta siinä en arvannut oikein. Hän sanoi vaan tahtovansa osottaa, että puhe sujuu ilman väkijuomiakin — ja siinä hän oli oikeassa. Hän oli käynyt suurissa raittiuskokouksissa ja kuullut kuinka niissä kieli laulaa ihan vetelän veden jäleltä. Nyt hän toivoi nuorempain raittiusmiesten lähtevän Savonlinnan suureen raittiuskokoukseen, että hekin saisivat nähdä ja kuulla, kuinka niissä on hauska. Tämä meidän pieni kokous — hauska tämäkin oli ollut, mutta ei niin hauska kuin ne suuret kokoukset.
Tämä on ollut minulla tähän asti ainoa kokous tänä kesänä. Ja tietysti minä siitä palatessani olin raittiusmielisempi kuin koskaan ennen. Nyt minä vaan etsiskelen raittiusasian vihollisia. Ja varjele heitä, jos saan jonkun käsiini!
MIKSI MARI LÄHTI MEILTÄ.
Köyrijutelma.