Täällä mainittuaan "hyvän huomenen" ja tehtyään kysymyksensä, sai hän vastauksen:
"Mennäänhän toki; siellähän ehkä saadaan viettää hauska ilta."
"Ainahan rauhan aikana hauskaa on," sanoi Maria, "mutta silloin on onnetointa, kun täytyy vihollisia pelätä ja sen kauhun kanssa kamppailla."
"Niin se on sille, joka niitä pelkää," sanoi Taneli; "vähän välittää niistä nämä pojat silloinkaan, kun niitä on; mutta eihän noita nyt olekaan näillä paikoin. Välistä niitä vaan näkee joitakuita jonkaleita."
Maria mainitsi, miten hän pelkäsi ja miten kurjaa oli olla sen edellisenä syksynä metsässä pakoluolassa, sekä miten mahdotonta olisi ihmisen aina olla semmoisessa viheliäisyydessä… "Sanon siis isälle että mennään joukolla häihin," keskeytti hän itseänsä ja läksi veljiensä kamarista.
"Mutta käydään maar jumalanpalveluksessakin ensin," sanoi Taneli ja katsoi akkunasta ulkoilman kauneutta.
"Tehdään niin," lisäsi hänen veljensä Antero, ja he rupesivat hankkimaan mennäkseen tuohon yksinkertaiseen, koruttomaan temppeliin, mikä silloin oli Keuruulla olemassa, ja johon heidän isänsä jo oli menossa.
Kirkkoherra saarnasi "kahdeksasta autuudesta," ja nuhteli maailmata "pahennusten tähden," lausuen, että sodan, ruton ja nälän vitsaukset ovat kurituksia kansan synneistä. "Palkka jaetaan työn jälkeen, ja niitto on kylvöä myöten; joka taajaan kylvää, pitää myös taajaa niittämän," vakuutti hän.
Jumalanpalveluksen päätettyä kiiruhti kirkkoherra kotiaan ja sieltä
Ampialaan pitoihin.
"Hop, hop!" kuului tiellä kehoituksia hevosille, joita oli kaksi, sillä pappilasta oli häihin menijöitä niin paljon, ettei sopinut yhdellä hevosella kulkemaan.