"Paljain käsin menen minä venäläisiä vastaan … jos heitä tulisikin, mutta eivätpä he raukat tohdi tänne enää tullakaan."
"Tulkoot vain," lisäsi Taneli, "niin onnettomia ovat, sillä täällä pannaan kova kovaa vastaan."
Vieraista läksi osa kotiinsa ja toisia lähimäisiin kyliin yöksi, arvellen unilukkarin unen jotakin tietävän.
Sulhanen, joka ei hänkään ollut arkalasta kotosin ja joka oli ennen vihollisten kanssa monta kovaa kokenut, ei hennonnut luopua morsiamestaan, vaan meni hänen ja useoitten muiden kanssa saunaan maata. — Isäntä, emäntä ja tytär, Maija, kahden veljensä kanssa menivät erääsen kamariin, joka oli piisituvan etehisen pohjassa. Kirkkoherran nuorin poika, Antero, meni piisitupaan, jossa isänsä ja siskonsa olivat jo unen helmoissa. Vaan Juho, toisen urhoisan veljensä, Tanelin, kanssa, jäivät pirttiin, näyttääkseen, että he eivät pelkää; vieläpä jättivät aseensakin etehiseen pelkäämättömyytensä vakuudeksi, aikoen sieltä ne vasta sitten siepata, jos tarve tulisi.
Pian olivat kaikki virkistävässä unessa; ei niin hiiskaustakaan kuulunut, ei yhtään elävää olentoa näkynyt kartanolla.
Tässä uinailevassa hiljaisuudessa hiipi nyt joku vitkallisesti pirttiä kohden; se näytti etäälle kuun valossa paremmin aaveen kun ihmisen olennolta. Ken oli hän? Unilukkari; hän pelkäsi vaaraa, vakuutettuna, ettei unensa pettäisi. Hän läksi saunasta ja hiipi hiljaa pirtin luo sekä yhä tikapuita myöten ylös päätyikkunasta pirtin lakkaan, jossa hän toivoi olevansa piilossa pelkäämiltään vihollisilta ja samassa kuulevansa, kuinka pirtissä olevien urhojen tänä yönä kävisi. Hän valvoi ja kuunteli, vaan mitään peljättävää ei kuulunut. Ainoastaan sirkan yksitoikkoinen ääni kuului pirtistä, ja hiljainen hiiren rapina lakalla. Hiljaa kaivoi unilukkari läven laipioon, josta kuuli unessa olevien urhojen raskaan huokuminen ja näki heidän makaavan, toisen pöydällä, ja toisen pankolla. Mutta eipä hänen silmänsä siitä lävestä kauan katselleet, sillä hän nosti päänsä, kuunnellakseen sitä outoa melua, jonka kuuli ulkoa korviinsa kuuluvan.
"Ah, Herra, venäläisiä!" huokasi hän, ja tarkasti vissimmästi ääntä.
Kirouksia ja uhkauksia kuului tuon tuostakin heidän ollessaan etäämmällä, mutta likemmäksi tultuaan hiljensivät he meluaan. Tietysti yritti nyt unilukkari lakasta tehdä kokeita, herättääkseen noita pirtissä makaavia urhoja, mutta kaikki oli turhaa, sillä makaavat olivat, ihme kyllä, niin raskaassa ja sikeässä unessa, etteivät heränneet. Eikä tohtinut unilukkari vihollisten tähden mennä pirttiin, heitä herättämään, sillä suuri pelko oli hänellä lakassakin ollessaan; ei hän tohtinut sielläkään kovin kovaa ääntä pitää.
Mistä lienevät saaneet viholliset tietää Herpmanien Ampialassa olemisen, ja tien osasivat he kulkemalla kenkäisten hevosten jälkiä, sillä silloin oli Herpmanien hevoset täydessä kengässä, mutta muut pitivät hevosiaan n. s. "viskarissa."
Vihollisjoukko, joka nyt saapui Ampialaan, oli iso, ja heidän mukanaan eräs noita, nimeltään "Kuuliais-Tapani," Tampereen puolelta.