Nuo kostonhimoiset raakalaiset köyttivät kirkkoherran sekä pojan jaloistaan kiinni re'en perään ja antoivat heidän päänsä raataa maata, kun ajoivat virstan matkaa n. k. Ruoraisten veräjälle. Tähän jättivät he heidät niin kauaksi, kun kävivät ryöstämässä lähellä olevia taloja.
Yleinen oli nyt rauhattomuus. Jokainen koki piiloittaa itsensä vihollisilta. Sentähden olivat kylän asukkaat paenneet lähellä oleviin metsiin.
Yö oli kulunut jo aamuun, ja nuo onnettomat koston uhrit kituivat vielä reen perässä kiinni, sillä heidän kätensäkin olivat köytetyt yhteen, etteivät voineet itseään pelastaa.
"Ah, Herra Jumalani! Sinä taivaallinen Isä, joka viisaudessasi katsot kaikki hyväksi, olet tämänkin ankaran synnin palkan minulle sallinut. Armahda kuitenkin meitä viheliäisiä syntisiä ja katso laupeutes silmillä puoleemme!" huokaili kirkkoherra ja vapisi vilusta ja kauhun tuskasta.
Neiti Maria, joka oli re'en sisään köytettynä, valitti vielä sitäkin surullisemmasti. Hän tyrskytti ja oli kuin se onnetoin, jonka sielu on ijankaikkisen epätoivon tuskissa.
Kauhistuksen tunne raateli Anteronkin sydäntä, mutta hän kumminkin koki kaikin voimin olla rauhoittuneempi ja lohdutti ruikuttavaa sisartansa.
Näin onnettomana ollessaan osautui heidän luoksensa tulemaan erään talon — Vehkomäen — Matti-niminen kesti. Liikuttavasti rukoillen ja vaikeroiden pyysivät nuo onnettomat mainittua Mattia päästämään siteitään irti. Mutta Matti-polonen ei uskaltanut millään muotoa sitä tehdä, syystä, että hän pelkäsi olevan venäläisiä metsässä vahdissa ja siten muka menettävänsä omankin henkensä. Oliko tuo Matilta oikein, sen tuomitkoon lukija, mutta lienee se ollut liikuttavaa ja sydäntä polttavata tuolle kurjalle pelkuri-Matillenkin, kun hän näki nyt olevan mitä surkeimman rääkkäyksen alla ja vankina papin, jota niin suuresti kunnioitettiin ja suosittiin. Sitä enemmän suureni tämä surkeus, kun tuo onnetoin kirkkoherra valitti ja rukoili:
"Auta Jumalan nimessä meitä nyt, sinä ohikulkeva kristiveljemme!"
Näin huutaessaan vapisi tuon onnettoman kirkkoherran ääni, ja sanomattoman raskas kyyneltulva syöksyi hänen silmistään.
Hetken perästä palasivat viholliset äskensanotulta retkeltään ja köyttivät kaikki nuo kauhistuksen kanssa kamppailevat vankinsa rekeen, viedäkseen heidät ensin Hämeenlinnaan ja sieltä Venäjälle.