Ukko kultainen kuningas, Herran enkeli ylinen, tule arvat kääntämähän, peukaloin paloamahan.
Runon jälkeen on liitetty selitys: "lepän lastuja pannaan; jos selälleen, ei mitään; jos kumoon, totta".
Arpalastun leikkaamisen tuntevat myös pakanalliset tsheremissit, joten sitä saattaisi pitää ikivanhana yhteisperintönä. Näin yksinkertaisessa tempussa on kuitenkin yhtäläisyys vaikea varmentaa todelliseksi yhteydeksi. Mainittu Arvanluku, jossa Luoja ja Herran enkeli esiintyvät, ei ainakaan ole pakanuudenaikainen, enempää kuin toisetkaan Arvansanat, joissa lepänlastuja kuvaillaan huiskuteltavan paholaisen lakissa:
Anna Hiisi hilkkujasi. Lempo lierilakkiasi, tuohon arpani asetan, lepänlastun langettelen.
Sama arpomistapa rahalla toimitettuna tunnetaan jo vuodelta 1678. Syytteenalainen pohjalainen noita oli heittänyt "arpaa" siten, että pani myssynsä lattialle ja sen päälle tulukset ja sitten viskasi rahankappaletta kolmesti tulusten päälle, niinkuin pikku pojat heittävät rahaa kuoppaan. Siitä että raha kolmesti putosi samalle puolelle, hän päätti taudin synnyn.
Vanhanaikaisimpia arpomistapoja on epäilemättä katsominen. Lencqvist kertoo suomalaisten tietäjäin täyttäneen vedellä ja myöhempään aikaan paloviinalla maljan. Tämän pohjaan ja kanteen liitettiin ulkoapäin kaksi veistä, joiden avulla sitä nopeasti pyöritettiin ikäänkuin napojen ympäri, kuitenkin niin ettei se kallistunut. Samalla sopotettiin määrättyjä lukuja, kunnes vesi eli viina alkoi kuohua, jolloin haihtuvassa vaahdossa oltiin näkevinään tulevaisia tapahtumia, parantumista tai kuolemaa, varkaan kasvot y.m.
Pohjanmaalla sekä kahden puolen pohjois-Suomen rajaa on veteen katsomista vielä viime aikoina harjoitettu.
Vienan läänissä otettiin vettä ensiksikin rantaan vyöryvästä aallosta vastarannalta ja vuoltiin hopeaa sijaan. Otettiin vettä toinen kerta tyynestä paikasta rannalta siten, että astia painettiin hiljaa veden alle ja veden sisässä kuljetettiin hiljaa sinne, missä näkyi pieniä vaahtopisaroita; nostettiin taas varovasti astia veden pintaan, niin että siihen jäi joku pisaroista. Jos vaahtosilmä pyöri myötäpäivin, voitiin sairas parantaa, jos vastapäivin, niin ei. Otettiin vielä kolmannesta paikasta, hetteestä vettä siihen lisäksi. Kun pani kätensä astian päälle, luki Arpasanat ja otti kätensä pois, niin vedessä näkyi sellainen olento, minkä näköistä oli sen haltian väki, joka sairasta vaivasi.
Ruotsin puolelle jäävän Tornionjoen varrella pantiin veteen ruumiin vaatteesta otettu vaskinen nappi, hauen sydän y.m. Jos silloin vesi meni sameaksi, niin oli tauti Jumalan lähettämä eikä ollut parannettavissa. Mutta jos tauti oli poikenluoma (panentatauti), niin veden päälle tuli kirkas kupla, jossa näkyi sitä väkeä, mikä sairasta vaivasi.
Tavallisesta arpomisesta veteen katsominen eroaa siinä, että henget eivät ainoastaan välillisesti veden liikkeessä ilmoittaudu, vaan itse ilmestyvät veden kuvastimeen. Tämä "elävänä kuvana" näkeminen lähentelee unennäkemistä.